torstai 12. tammikuuta 2012

PÄIVÄ 30.

Nyt ihan suoraan sanottuna vituttaa. En oo muputtanut mitään herkkuja, olen syönyt yhden lämpimän aterian päivässä ja muutenkin syönyt terveellisesti. Liikkuminen on tällä viikolla jäänyt säälittävään yhteen kertaan, mutta töissä on venynyt joka ilta ylitöiksi, ja yöt menny huonosti stressatessa töistä. Toki varmaan stressi vaikuttaa painoon, mutta silti. Ei jumankauta, se vaan junnaa!

Kaiken lisäksi pakotin tänään töiden jälkeen väsyneenä itteni salille vaan huomaamaan sen, että mun jumppahousut ja paita olivat sitten jääneet kotiin. Ei kait se ihmekkään kun huonosti nukutun yön jälkeen pakkailin kamoja ja olin lähdössä zombina töihin. Olen käynyt kävelylenkillä about 7km lenkin, eli "jotain" sentään tullut tehtyä.

Tämä 58kg ja rapiat taitaa olla mun ominaispaino. Paino josta ei helposti pääse eroon, vaikka mitä tekisi. Painoindeksi näyttäisi olevan 20.8 eli varsin normaali. Mun olo on sitten kuitenkin tän vatsaröllykän kanssa kaikkea muuta kuin normaalipainoisella pitäisi olla...

Ja ruokia:

Aamupala: banaani
Lounas: maitorahkaa 250grammaa, mysliä, kanapiirakkaa pieni pala
soijamaitoa
Välipala: banaani
Päivällinen: riisiä ja kanakastiketta, kasviksia
Iltapala: mandariini, teetä

Lisäks oon ottanu detox pillereitä eilisestä lähtien, ja oon muuten ravannu wc:ssä joka toinen tunti. Otan myös monivitamiinitabletin ja kalkkia+d-vitamiinia päivittäin.

Jospa huomenna salille uudella yrityksellä, ja viikonloppuna sitten reenataan niiiin että tarkenee!

Ei kommentteja: