tiistai 3. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 4.

Huh, huh mikä päivä. Ihme että pystyn tolpillani enää kaiken tämän tuskan jälkeen. Vetäsin tuossa just 6,5h syömättä ja samalla siinä meni kaks tuntia salilla. Voinen kertoa että asiaa ei yhtään auttanut se, että mahassa alkoi mylvinään noin viisi minuuttia ennen jumpan päättymistä. Vatsa on siis kaiken lisäksi aivan sekaisin. Jee!

No aloitetaan nyt sitten vaikka ihan sieltä alusta, eli aamusta. Aamupaino oli tänään 57,1 kg, eli kohta näyttäisi menevän seuraava rajapyykki rikki. Jostain muistan lukeneeni, että seuraavassa, eli Cruise vaiheessa paino voi alkuun nousta kun kasvikset lisätään ruokavalioon, joten en juhli vielä. Lisäksi lauantaina on tulossa juhlat, joissa en ehkä hyvälläkään tekosyyllä voi välttyä muutamalta lasilta viiniä. Ellen sitten sano olevani raskaana, mutta se nyt ei hirveän hyvältä idealta kuulosta..

Aamupalaksi söin jogurttia ja kauraleseitä.
Lounaaksi töissä vetäsin huiviini lohta, raejuustoa, ja maitorahkaa 200g.
No sitten olikin tämä hauskin osio, eli töistä salille siirtyminen ilman välipalaa. Ensin menin testaamaan meidän salin uuden HotBaletti tunnin, ja jee se oli ihan sitä klassista balettia, mutta siellä lämpölamppujen alla. No tunnin jälkeen mietin että noniin, ei tunnu missään, mitäs nyt jos yhden Zumbat tuossa kävis vielä vetämässä (siis tässä vaiheessa ois pitänyt jo tajuta, että hiilarivaje on pistänyt mun pään sekaisin,mä nimittäin vihaan Zumbaa yli kaiken...). Tokan biisin jälkeen alko jo hapottamaan, ja kroppa huutamaan hiilareita, ja loppua kohden vatsassa alkoi möyryämään. 

Viimeisillä voimilla raahauduin jumpan jälkeen ekokauppaan etsimään vaniljauutetta, mutta nuukuuksissani jätin sen kauppaan (mielettömän pieni purkki maksoi 14euroa). Ajattelin ostaa jogurttia myös sieltä, että vetäsen sen samointein huiviin, mutta ei onnistunu, siellä myytävissä jogurteissahan on tosiaan yli 3% rasvaa, eli ei saa nyt niitäkään syödä. Sitten bongasin maistiaisena olevia kookos-suklaapatukan palasia, ja oli siis aivan pakko vetästä kaksi pientä palaa huiviin ennenkun oisin vetäny äksäksi siihen lattialle. Tofua sentään ostin, eli kassan kautta ja kotia kohti.

Ekokaupasta matelin vielä normikauppaan, ja ostin maustamatonta jogurttia ja salaattitarpeita (salaatti, kurkku, tomaatti) huomista varten. Ostin kaupasta rasvattoman ja sokerittoman jogurtin ja kippasin sen kotimatkalla huiviini. Ja on muuten kylmä tuolla ulkona, noin niinkun sivuhuomautuksena!

Äsken söin vielä pannulla paistettua tofua, lohta ja raejuustoa. En ollut varma saiko tofua edes syödä, mutta nopsa googletus kertoi että saa. Noni jes, ei menty ees tänään metsään kuin ne kookos-suklaapatukan palojen verran.

Oli kyllä jännittävä päivä, ja luulen ettei unta tartte tänään sängyssä ootella. Vielä on syömättä päivän loppuannos kauraleseitä, joten jogurtin kanssa ne varmaankin nautin. Huomenna sit aloitan Cruisailemaan!

Toivottavasti teillä muilla on mennyt päivä vahvemmin kun meikäläisellä :D

2 kommenttia:

D. kirjoitti...

Ei vitsi , ihan huikeeta lukee sun painonpudotuksesta ! Jes ! :) Mä olin siis dukanilla lähes kuukauden.. Johtuu varmaankin myös siitä että mulla ei lähtenyt paino laskuun kun oon syönyt muutenkin tooosi vähän hiilareita vuoden ajan :)

-5kg kirjoitti...

Juu, mä olen taas elänyt lähes pelkillä hiilareilla tässä viimeset vuodet, että voi vaikutta asiaan :)

Katotaan vaan, kunhan tämä dietti on joskus ohi, löydän itseni onnellisenä pastalautasen äärestä taas päivittäin, ehh.