Hyvä kysymys myös itselleni, ja aion siihen nyt kevyesti pureutua. Elopainoni aikuisiällä on vaihdellut luultavasti 50kg-63kg. Nuo alhaisimmat lukemat olivat joskus lukioiässä, ja muutettuani kotoa pois (6 vuotta sitten) ja lopettetuani säännöllisen harrastukseni, jolloin treenasimme jopa 9 kertaa viikossa, lihoin hiljalleen yli 60kg:aan. En osaa ihan tarkkaa lukemaa sanoa, koska olen omistanut vaa'an vasta viimeiset pari vuotta.
Opiskeluaikoina pääsin muutaman kerran InBody mittaukseen ja mielenkiinnosta kaivelin vanhat mittaustulokset esiin. Järkytyksekseni olin painanut jo jatko-opiskelujen aikana koko ajan yli 60kg, vaikka kuvittelin olevani paljon kevyempi silloin ja jälkeenpäin ajateltuna. Liikuntaa harrastin vaihtelevasti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hyötyliikuntaa olen harrastanut kuitenkin aina, en ole ikinä omistanut autoa koska rakastan pyöräilyä.
Miten ihmeessä olen nyt sitten herännyt siihen, että pitäisi päästä lähemmäs entisiä mittoja. Onhan tässä toki naisellista pyöreyttäkin tullut matkan varrella ;) Mutta kysymykseen en kyllä osaa itsekkään vastata. Miten paino jossa olen ennen ollut tyytyväinen ei enää riitäkään minulle, vaan minun pitää nyt laihduttaa. Oikeastaan painolla ei ole itselleni varsinaista merkitystä, koska haluan ainoastaan kiinteän vartalon. Mulle aivan sama painanko 50 vai 70 kiloa, jos ja kun vaan kroppa miellyttää silmää. Tämän vuoksi olenkin (vasta) noin puoli vuotta sitten aloittanut lihaskuntoharjoittelun, koska haluan saada lihasmassaa. En missää nimessä ihannoi langanlaihoja ihmisiä, vaan enemmänkin urheilullista vartalomallia
Laihduttaminen pelkällä ruokavaliolla olisikin mahdollisesti(?) helpompaa kuin laihduttaminen ruokavalion ja liikunan avulla. Jos urheilen kovaa, tarvitsen myös itse suoritukseen elimistön palautumiseen hiilareita ja proteiinia. Urheilupäivinä on pakko syödä keskivertoa enemmän, ja myös niitä hiilareita. Jos vetäisin 500kcal päivittäin ja en urheilisi yhtään, menettäisin varmasti vähäisetkin lihakseni, vaikka tarkoitus on päinvastainen: korvata läskiä lihaksella, ja se onkin osottautunut varsin haastavaksi.
Vartalomallini on oikein klassinen päärynä. Painopiste on reisissä (mutta ei takapuolessa, mielummin ottasin sitä massaa kylläkin sinne), ja siellä sitä ylimääräistä sitten riittää. Olen myös "mahakas", eli maha kyllä nousee aina housunvyötärön päälle, ja olenkin useita vuosia suosinut jo löysiä yläosia. Mulle tulee myös aika usein päiviä jolloin ajattelen, että mitä ihmettä minäkin normaalipainoinen ihminen oikein laihdutan. Siksi en aina jaksakkaan kovin vakavasti tähän "laihduttamiseen" suhtautua. Mutta kai sitä aina vaan yrittää pyrkiä parempaan ja saavuttaa enemmän ja enemmän. Ehkä tämä liittyy osakseen myös kunnianhimoon; olen päättänyt saavuttaa jotain. En koe että tyytymättömyys vartaloani kohtaan olisi vaikuttanut millään tavalla itsetuntooni, onneksi.
Summa summarun: life's too short...
Loppuun vielä kuva herkuista jotka tein juuri äsken:
(ja arvatkaa tän edellisen tekstin perusteella söinkö yhden...)
