Näytetään tekstit, joissa on tunniste dukan attack. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dukan attack. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 4.

Huh, huh mikä päivä. Ihme että pystyn tolpillani enää kaiken tämän tuskan jälkeen. Vetäsin tuossa just 6,5h syömättä ja samalla siinä meni kaks tuntia salilla. Voinen kertoa että asiaa ei yhtään auttanut se, että mahassa alkoi mylvinään noin viisi minuuttia ennen jumpan päättymistä. Vatsa on siis kaiken lisäksi aivan sekaisin. Jee!

No aloitetaan nyt sitten vaikka ihan sieltä alusta, eli aamusta. Aamupaino oli tänään 57,1 kg, eli kohta näyttäisi menevän seuraava rajapyykki rikki. Jostain muistan lukeneeni, että seuraavassa, eli Cruise vaiheessa paino voi alkuun nousta kun kasvikset lisätään ruokavalioon, joten en juhli vielä. Lisäksi lauantaina on tulossa juhlat, joissa en ehkä hyvälläkään tekosyyllä voi välttyä muutamalta lasilta viiniä. Ellen sitten sano olevani raskaana, mutta se nyt ei hirveän hyvältä idealta kuulosta..

Aamupalaksi söin jogurttia ja kauraleseitä.
Lounaaksi töissä vetäsin huiviini lohta, raejuustoa, ja maitorahkaa 200g.
No sitten olikin tämä hauskin osio, eli töistä salille siirtyminen ilman välipalaa. Ensin menin testaamaan meidän salin uuden HotBaletti tunnin, ja jee se oli ihan sitä klassista balettia, mutta siellä lämpölamppujen alla. No tunnin jälkeen mietin että noniin, ei tunnu missään, mitäs nyt jos yhden Zumbat tuossa kävis vielä vetämässä (siis tässä vaiheessa ois pitänyt jo tajuta, että hiilarivaje on pistänyt mun pään sekaisin,mä nimittäin vihaan Zumbaa yli kaiken...). Tokan biisin jälkeen alko jo hapottamaan, ja kroppa huutamaan hiilareita, ja loppua kohden vatsassa alkoi möyryämään. 

Viimeisillä voimilla raahauduin jumpan jälkeen ekokauppaan etsimään vaniljauutetta, mutta nuukuuksissani jätin sen kauppaan (mielettömän pieni purkki maksoi 14euroa). Ajattelin ostaa jogurttia myös sieltä, että vetäsen sen samointein huiviin, mutta ei onnistunu, siellä myytävissä jogurteissahan on tosiaan yli 3% rasvaa, eli ei saa nyt niitäkään syödä. Sitten bongasin maistiaisena olevia kookos-suklaapatukan palasia, ja oli siis aivan pakko vetästä kaksi pientä palaa huiviin ennenkun oisin vetäny äksäksi siihen lattialle. Tofua sentään ostin, eli kassan kautta ja kotia kohti.

Ekokaupasta matelin vielä normikauppaan, ja ostin maustamatonta jogurttia ja salaattitarpeita (salaatti, kurkku, tomaatti) huomista varten. Ostin kaupasta rasvattoman ja sokerittoman jogurtin ja kippasin sen kotimatkalla huiviini. Ja on muuten kylmä tuolla ulkona, noin niinkun sivuhuomautuksena!

Äsken söin vielä pannulla paistettua tofua, lohta ja raejuustoa. En ollut varma saiko tofua edes syödä, mutta nopsa googletus kertoi että saa. Noni jes, ei menty ees tänään metsään kuin ne kookos-suklaapatukan palojen verran.

Oli kyllä jännittävä päivä, ja luulen ettei unta tartte tänään sängyssä ootella. Vielä on syömättä päivän loppuannos kauraleseitä, joten jogurtin kanssa ne varmaankin nautin. Huomenna sit aloitan Cruisailemaan!

Toivottavasti teillä muilla on mennyt päivä vahvemmin kun meikäläisellä :D

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 3.

Tämä päivä on mennyt jo huomattavasti helpommin. Työpäivä on mukavasti rytmittänyt syömisiä (ei ole tarvinnut norkoilla jääkaapin luona, että mitähän sitten seuraavaksi taas söisi). Aamupalaksi vetäsin maustamatonta jogurttia kauraleseillä.
Lounaaksi söin itse tehtyjä broilerilihapullia ja raejuustoa. 
Päivälliseksi vetäsin huiviin tämän oikein herkullisen annoksen:


Enpä voi sanoa että olisin annoksesta erityisesti nauttinut, mutta tuolla savulohen maulla sai kyllä tuon galeten maun peitettyä alleen, joten kyllähän tuota nälkäänsä popsi. Dukanin mukaan annoskokoja ei tarvitse rajoittaa sen erityisemmin, mutta enpä kyllä tuota herkkua olisi saanut enempää alas kun tuon leipälautasen kokoisen annoksen. Iltapalaksi aijon miksata rahkaa ja jogurttia. Rahkaa pelkästään en kyllä saa enää alas, sitä joskus muinain on tullut vedeltyä ihan jonkin verran. Miten musta tuntuu että tässä dieetissä kaikki mitä vihaan on sallittua syödä :D

Päivän liikuntasuorituksetkin olisi tekemättä, eli se 30min liikuntaa. Oikein mielelläni lähtisin tuonne ulos lenkille, jos vaan tuo lumisade loppuisi.

Olin ajatellut alunperin siirtyä huomenna Cruise-vaiheeseen. Tänään Attack vaihe tuntuu menevän suhkot simppelisti, joten ehkä jatkan tätä vielä huomiseen.

Aamupaino oli tänään enarit ikinä eli 57,4kg. Olen määrällisesti tarkkaillut syömisiäni, ja ei kyllä ole ihan mahdottomia kalorimääriäkään tullut, että johtuuko nyt sitten osakseen siitä, vai onko dieetillä oikeasti vaikutusta. Toki nyt jätin mättämättä kilon verran karkkia, kuten perinteisesti muulloin viikonloppuisin.

Ei kai se auta kun vetää tuulipuku päälle ja lähteä puoleksi tunniksi tuonne pyryn sekaan reippailemaan.

Onko siellä ketään muuta Dukan dieetiläisiä? Kuulisin mieluusti kokemuksia muiltakin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 2.

Mun kroppa huutaa hiilareita. Ihan jäätävä uupumus meinaa puskea koko ajan päälle. On niin vetämätön olo kun vaan olla ja voi. Oon elänyt tän päivän lähinnä leikkelleellä, maitorahkalla, jogurtilla ja leseillä. Nyt on lihapullat uunissa, ja vedän niitä ehkä sen sata putkeen, tuntuu just nyt siltä.  Käytin lihapulliin fetajuustoa, mitä ilmeisesti ei olisi saanut käyttää (vaikkakin siinä oli 2% rasvaa). En kyllä ymmärrä tätä koska jos protskua pitää syödä mahdollisimman paljon, niin juustohan tähän on oivallinen vaihtoehto, joten varsin tyytyväisenä mussutan kohta nuo lihapullat poskeeni.

Dukan suosittelee väh. 30 min. liikuntaa päivittäin (kävelyä ilmeisesti tässä attack vaiheessa). No siivosin kolme tuntia, ja kävin huonekalukaupoilla, joten se saa nyt korvata tuon urheilun. Kyllä ainakin siivotessa tuli oikeesti hiki!

Mun pitää alkaa oikeesti tutkailemaan kaikkia Dukan reseptejä enemmän. En nimittäin aikonu leikkeleellä ja maitorahkalla kuukautta elää. En syö punaista lihaa, joten tämä tuo hieman haastetta tähän lisää. My Dukan Diet sivustolta löytyy ainakin useita kokeilemisen arvoisia reseptejä :)

Huomenna viimeinen päivä Attack vaihetta, huh. Tiistaina vedän sit salaattia kaksinkäsin naamariin :)

Ps. Vedettyäni lihapullia ja raejuustoa naamaan, elämä helpotti, ja on niin paljon virkempi ja parempi olo!