Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi harrastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi harrastus. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. huhtikuuta 2013

Treeniä treeniä...

Treeni-into ei ole kyllä kadonnut minnekkään, onneksi. Treeni-intoa lisää myös se fakta, että olen taidoissa ja varsinkin nopeudessa jäljessä muita tiimiläisiä, joten sekös innostaa treenaamaan vaan entistä kovempaa.

Tosin loukkaantumisiltakaan ei ole vältytty. Viime perjantaina huomasin oikean käden ilmeisesti revähtäneen (huonon alkulämpän??) seurauksena. Puolikuntoisena treenaaminen on nimittäin maailman ärsyttävintä kun halusi tehdä täysillä, mutta kun en kykene. Kinosioteipillä olen yrittänyt paikkailla jo tehtyä virhettä, ehkä apua siitä on hieman ollutkin.

Tällä viikolla meillä alkaa myös ulkotreenit (iso JEEE!!), mutta juuri lauantaille kun treenit olisi, olen tietysti sopinut jo muutame menoa mitä ei voi peruuttaa. Ekat pelit häämöttää kuukauden päässsä, odotan kyllä niitäkin niin innolla.

Niiiin. Olen tosiaan mukana Buzzadorin Maxim-kampanjassa, ja olen päässyt testailemaan erilaisia "treeniravinteita".

Patukoiden maku on ollut yllättävän hyvä. Olen nimittäin tottunut siihen, että protskupatukat maistuvat pahalta. Sen hyvän maun vuoksi olenkin syynännyt tarkkaan myös patukoiden ravintosisältöjä, koska on tuntunut kun söisin ihan normaalia suklaapatukkaa. Tosin, eipä noita patukkatolkulla olekaan tullut syötyä. 


 Kaloreita Recovery Barissa on 407kcal/100g, proteiinia 28g, hiilarit 43g, joista sokeria 32g, ja rasvaa 13g. Ei ihan siis mitä laihduttajan evästä :)

After Training Bar:in kelpuuttasin itselleni ihan normaaliksi välipalapatukaksikin. Kaloreita 376g/100g, proteiinia 29g, hiilareita 26g, joista sokereita 1,9g, rasvaa 18g, ja kuitua 13g.

Energy Bar sisältää puolestaan kaloreita 401kcal/100g, proteiinia 5g, hiilareita 70g, joista sokeria 43g, rasvaa 11g ja kuitua 3,4g. Aika hiilaritujaus siis.

Olen syönyt patukoita vähän milloin mitenkin, yleensä treenin jälkeen. Nyt kun on tullut panostettua kunnolla ruokapuoleen, niin en ole kokenut tarvitsevani juurikaan mitään treenipatukoita, kun esim. treenin jälkeen on tullut vedettyä hiilareita/proteiinia muutenkin sopivassa suhteessa. Ehkä nuo patukat onkin kiireisen tai laiskan naisen treeniruokaa, jos ei jaksa miettiä mitä suuhunsa laittaa, ja haluaa esim. palautukseen sopivasti ravintoaineita yhdessä paketissa.

Lisäksi olen kokeillut urheilujuomaa, mikä kyllä ainakin psyykkisellä tasolle tsemppasi minut viime perjantain tosi rankkojen parituntisten treenien läpi ;) Siitä lisää ehkä myöhemmin.

Niin ja paino, se on toistaiseksi pysynyt edelleen samassa. Aamupaino oli tänään 57,1kg. Reilun viikon päästä tosin taas reissua pukkaa, ja bikinikuntoon pitäisi päästä. Ehkä vedän ensiviikolla hieman kevyemmällä keittolinjalla :D

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Täällä taas!

Ensimäistä kertaa kokeilussa tabletin blogger-appsi. Älkää muuten ihmetelkö jos teksti vilisee kirjoitusvirheitä, oon maailman laiskin oikolukemaan, kirjoittelen yleensä näitä duunien ja treenien jälkeen, ja tällä tabletilla kirjoittaminen ilman erillistä näppistä on vielä melko kankeeta.

Eilen saapui minun innolla odottamani paketti...

Eli buzzadorin Maxim-tuotteita sisältävä paketti. Huomenna on taas treenit, ja ajattelin mennä sinne suoraan töitä, että ehkä pieni energiaboostaus tulee ihan kohdilleen duunin jälkeen. En ole vielä ihan tarkasti noihin tuotteisiin tutustunut, mutta pitänee se vielä tehdä tänään.

Kommenttiboksiin oli saapunut kysymys, että onko harrastamani laji jalkapallo. Sen verran voin paljastaa että jalkapallo ei ole kyseessä vaikka pallaopeli onkin, mutta harrastamani laji ei ole yleisimmästä päästä, joten siksi jätin itse lajin kertomatta, koska haluan tätä kirjoitella edelleen anonyymisti. Palastumisen riski on siis tarpeeksi suuri, heh.

Me treenataan tällä hetkellä kolmesti tai neljästi viikossa, ja aika loppuviikkopainoteisesti. Yhteensä treenitunteja tulee yleensä viisi ja puolituntia, mikä oli alkuun aika raskasta, kun en kerennyt treenien välissä palautua, mutta nyt kroppa alkaa tottua, ja pääsen irvistämättä sängystä ylös aamuisin.

Kirjoittelen viimeistään viikonloppuna taas paremmalla aikaa. Ainiin kävin tänään puntarilla ja vaaka näytti 57,1kg. Olin itseasiassa odottanut isomapaa lukemaa, koska mulla taisi jäädä vähän lomamoodi päälle.

Heipat!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Huomenia ja uusia kuvioita !

Heippa, blogin päivittely on hieman taas jäänyt. Tämä johtuu osakseen siitä että urheilun saralla on varsin jännittävä juonenkäänteitä ollut, olen nimittäin liittynyt erääseen urheilujoukkueseen ja treenaillut niiden kanssa. Uusi laji itselleni ei ole kyseessä, vaan tätä on tullut treenailtua jo aikaisemminkin mutta joitakin vuosia sitten.

Ekoissa treeneissä huomasin että olen oikeasti ihan rapakunnossa. Oon menettäny niin paljon nopeutta, että juoksu tuntui oikeasti lyllertämiseltä kun tehtiin nopeita vetoja. Siinä missä aina olen ollut joukkueen nopeimpia, niin siitä ei ole nyt kyllä tietoakaan. Oon ollut nyt liian laihdutusorientoitunut, en kunto-orientoitunut, ja tässä nyt siis tulos.

Ensimmäiset matsit on tulossa toukokuussa, eli onneksi tässä on vielä aikaa treenailla. Tosin olen kolme viikkoa yhteensä läskilomalla ennen noita ensimmäisiä pelejä, mutta nyt tuntuu ensimmäistä kertaa olevan taas oikeanlaista motivaatiota kunnon ja kropan ylläpitämiseen. Ja jos aikoo treenata tosissaan, pitää myös syödä tosiaan ja oikein, ei mitään pilipali 1200kcal päiviä.

Laihduttaminen on nyt siis jäänyt, mutta paino on kyllä pysynyt ennallaan. Tänään aamupaino oli 55,7kg ja söin eilen berliininmunkin ja karkkipussin (lisäksi pastaa, rahkaa, hedelmiä, salaattia, leipää, pähkinöitä jne) :D Elopainosta on lähtenyt nyt siis kaikkinensa nelisen kiloa, ja tämä saa nyt tältä erää riittää. Tosin kesän lopulla viime vuonna vaaka näytti "parhaimmillaan" 63kg (!!), eli ihan hyvää työtähän tässä on tehty! Ei toki haittaa jos treenien myötä kroppa tästä vielä muovaantuu. Ainakin reisiä saan varmasti kiinteämmäksi nopeustreenien ansioista. 

Nyt pitäisi vaan miettiä mihin suuntaan tätä blogia alan muovaamaan vai alanko mihinkään. Voisin ainakin silloin tällöin laitetta treenikertymiä ja ruokapäiväkirjoja tänne. Ehkä painon kehittymistä myös.

Oon kyllä niin vitsin innoissani. Tänään luvassa palauttavaa treeniä hölkkäilyn muodossa.