Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaana. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. helmikuuta 2013

Huoh

Oon niin kypsänä! Vieläkin kipeänä. Kurkkukipu vaan pahenee, ja kurkku niin turvoksissa. Kävin eilen jo nieluviljelyssä, ja sain tänään alustavan vastauksen ettei pitäis olla bakteerin aiheuttamaa, joten mitään hoitokeinoakaan ei ole kun lepo :( Oisin melkein ollu mielissäni, jos tämä oliskin ollu angiinaa, niin sais tän taudin pois antibiootilla. Töissä on semmonen tilanne, etten yksinkertaisesti ole voinu olla töistä poissa, mutta enpä mä ole saanut oikein mitään kunnollakaan tehdyksi siellä puolikuntosena.

Huomenna piti olla kylpyläreissu, mennä ravintolaan ja kaverin juhliin. Joudun nyt väkisinkin skippaamaan osan, menen sitten ehkä vain syömään kamujen kanssa. Tähän synkkään olotilaan tekis tietysti mieli vetää kilon verran karkkia, et mikä lohtusyöppö? Tänään haaveilin kaupan karkkihyllyllä duunin jälkeen, ja melkein jo repsahdin, mutta ostin sitten yhden lakun ja jogurttia myslillä.

Painonpudotus on ollut aika hidasta, max -100g päivässä ja välillä ei sitäkään. Olen tosin syönyt ehkä hieman enemmän kuin viime vuoden puolella laihistellessani. Mutta nyt tämä sohvalla makaaminen vaikuttaa selvästi. Istun päivän toimistossa, ja matkustan työmatkat julkisilla. Ei mene nyt kovin hyvin.

Ruokailuja:

Aamupala: 2dl smoothieta (puolikas banaani, pakastemansikoita, rahkaa 100g ja kaurahiutaleita)
Lounas: Jälkiuunileipäpala, margariinia, juustoa, kurkkua
Kanakeittoa 3dl
Välipala: Jogurttia myslillä
Bisbis-laku
Lounas: Spaghettijauhelihavuokaa 300g
Iltapala: 2dl smoothieta (puolikas banaani, pakastemansikoita, rahkaa 100g ja kaurahiutaleita)

Päivän kalorit pyörii vissiin sinä 1200kcal kieppeillä, voihan tuota syödä hieman enemmänkin, mutta nyt kun kulutus on niin surkeaa, niin mennään näillä nyt.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kurkkukipu vaan jatkuu

Voi voi, jäätävä olo kurkussa. Kuhan tässä nyt parantuisi viikonlopuksi. En halua missata kylpyläkeikkaa enkä ystävän synttäreitä. Töistäkään "ei voi" olla poissa, niin ehtis parantua kunnolla. 

Tänään oli ensimmäinen testi itselleni, kun kahvihuoneessa oli tarjolla torttua ja pullaa. Olin jo ojentumassa kättäni niitä kohden, kunnes tajusin mitä olin tekemässä. Pakko pitää nyt vaan ihan nolla linjaa, kun tunnen itseni vähän liian hyvin, että pienestä lipsumisesta se aina alkaa. Onhan tässä yritetty laihistella jo vuoden verran enemmän ja vähemmän. Kovilla onnistumisprosenteilla mennään eteenpäin, ehh.

Ruokailuja:

Aamupala: klementiini
Lounas: ruissari, margariinia, juustoa, salaattia, paprikaa
ProFeel mustikkarahka
Välipala: klementiini
Päivällinen: kanakeittoa 2,5dl (perunaa, broileria, porkkanaa, lanttua, palsternakka, purjo, mausteita)
Kurpitsansiemensämpylä, margariinia, juustoa
Iltapala: teetä maidolla

Joo tuota, tais olla eka ja vika kerta kun söin tuommosen kurpitsansiemensämpylän tän laihiksen aikana. Se oli syönyt nimittäin semmoset 230kcal. Mitä oisin siihenkin kalorimäärään saanut syötyä..

Iltapalaksi mentiinkin sitten ihan nestemmäisellä linjalla. Tuli morkkis sämpylästä. SÄMPYLÄSTÄ?? Mites esim. sitten mun olematon morkkis kun vedän esim. 400g irtokarkkia yhdeltä istumalta, eli 1400kcal. Ja sitten vielä ihmettelen miks mulla on jenkkikset, ou jee!

Pakko päästä treenaamaan! Ja varsinkin joogaamaan!


maanantai 4. helmikuuta 2013

Kaktus kurkussa

Voi voi, hyvin lähti taas viikko käyntiin, aamulla heräsin aika ikävään kurkkukipuun, ja toistaiseksi tilanne ei ole yhtään parantunut. Töiden jälkeen kotiin tultuani olen kiskonut neljä kuppia teetä, saattaa yöllä juotua juoksemaan wc:ssä....

Lisäksi mulla on jotenkin kauheat "paineet" mennä salille, koska muutaman viikon makoilu ole ainakaan kuntoa kohottanut. Ja sitten kun ohjelmat ovat vaihtuneet salilla reilu kk sitten, ja olen ollut ainostaan uudessa pumpissa, niin jänskättää senkin takia mennä salille (koska en osaa askekuvioita yms...)??! Onko muilla tällaista vai olenko vain yksin ongelmani kanssa? :D Huomenna olisi töiden jälkeen Sh'Bam ja siinä ei ole onneksi kovin mutkikkaita askelukuvioita ja tunti kestää vain 45min. eli ehkäpä menen siihen jos kurkkukipu vaan tästä laantuu. Olen huomannut että joskus myös pieneen orastavaan flunssaan saatta urheilu hyvinkin auttaa.

No mitäs sitten on tullut tänään syötyä.

Aamupala (klo 7): viipale ruisleipää, margariinia, juustoa, salaattia, kurkkua, paprikaa
sitruunateetä (jauheesta n. 50kcal/kuppi)
Lounas (klo 11.15): viipale ruisleipää, margariinia, juustoa, salaattia, kurkkua, paprikaa
Profeel aprikoosirahka
mandariini
Välipala(klo 14.30): banaani
Päivällinen (klo 18.30): Salaatti, broileri, kurkku, tomaatti, kevyt salaatinkastike
2x viipaletta ruisleipää, margariinia, juustoa, salaattia, kurkkua, paprikaa
 4x kuppi teetä maidolla

Iltapalaa en luultavasti syö, koska tulin aika täyteen tuosta päivällisestä. Tuo valion Profeel aprikoosirahka oli tähän mennessä maistetuista rahkoista paras, ei niin kitkerän makuinen kun muut sarjan rahkat.

Laihistelua huomattavasti helpottaa, että teen yleensä eväät töihin (ja usein myös aamupalaleivän) jo edellisenä iltana samalla kun syön päivällistä, niin ei tartte aamulla tuskailla enää eväiden kanssa. Samalla tulee suunniteltua paremmin päivän ateriat.

Iih oon jotenkin niin innoissani tästä, toivottavasti innostus myös jatkuu. Viikonloppuna tulee ensimmäinen koetinkivi kun lähdetään kylpylään, ollaan varattu pöytä kellumisen jälkeen italialaisesta ravintolasta ja illalla vielä ystävän synttärit. Se tarkottaa siis ainostaan sitä että pitää jo etukäteen kuluttaa tulevat kalorit :D

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Päivä 12.

Terkut sohvanpohjalta! Mun niska-hartiaseutu on mennyt niin jumiin, että se aiheuttaa mukavan päänsäryn. Sain vasta perjantaille sopivan lääkärinajan ja ensi maanantaille vasta hierojan, joten siihen asti mennään sit buranan voimalla. Huoh.

Huomenna on firman pikkujoulusyömingit ravintolassa, ja mua ei kiinnostais ollenkaan mennä lähinnä siks että joudun syömään.. On ollut nyt hyvä vauhti päällä tässä keventämisessä, ja tuleva joulukin kammottaa jo sen vuoksi että pahemmankin repsahtamisen vaara on suuri.

Tällaista valikoimaa on huomenna tarjolla:

Valikoima tuoretta leipää ja levitettä
Kimara herkullisia marinoituja oliiveja, paahdettua paprikaa,
grillattua latva-artisokkaa ja pepperonipaprikaa

Oliiviöljyllä glaseerattuja raikkaita salaatteja
Salsa verde -kastikkeella kruunattua helmimozzarellasalaattia

Mätiglaseerattua jokiraputerriiniä
Lämminsavulohta ja piparjuurimascarponea
Paahtopaistia ja marinoitua punasipulia
Mustasavukalkkuna-sieniraviolisalaattia
Porsaan sisäfileetä ja tummaa glögikastiketta
Lohta ja sahramivoikastiketta
Tuoreilla yrteillä rikastettua kermaperunaa

Panna Cotta
Kahvi tai tee

Merkkasin vaaleanpunaisella ruuat joita ajattelin maistaa. Kävi hyvä tuuri jälkkärin kanssa, koska en tykkää edes Panna Cottasta :D Aijon mennä pitkälti salaattipuolella, ja maistaa pienesti pääruokia.

Tämän päivän ruokailuja:

Aamupala: Banaani
Lounas: Kasvishernekeittoa 3dl
Välipala: Päällikkö toffee patukka
Päivällinen: salaatti, broileri, tomaatti, kurkku, oliiviöljy

Maistoin tänään tuollaista Leaderin uutta välipalapatukkaa. Patukassa oli muistaakseni n. 120kcal (nettisivuilla lukee että 101kcal??)/35g. Enemmän patukka muistutti minusta suklaa-toffeepatukkaa. vaikka tuo nyt hieman terveellisempi vaihtoehto olikin. Mulla ainakin oli makeannälkä tyydytetty jo ennen kun olin saanut patukan syötyä edes loppuun, että toimisi varmasti myös pieneen makeannälkään vaikka tuo ei mikään sokerilla kyllästetty välipala olekkaan :)
 Ravintosisältöä:
Energiaa 101 kcal
Proteiinia 4 g
Kuitua 2 g
Hiilihydraatteja 20 g,
josta sokereita 2 g

Päänsärystä johtuen jäi salitkin väliin tänään.

Terveisin: Sohvaperuna

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Elossa ollaan!

Tosin hieman heikolla hapella. Viikonloppu meni juhliessa ja syödessä (selvissäpäin!), viime yö ja aamu menikin sitten pönttöä halaillessa. Mulle iski vatsatauti(!?1), joka kuitenkin taisi hellittää jo aamupäivästä? Olin siis baletissa tänään, koska jouduin viime torstain tunnin jättämään välistä, ja tuolla mennään niin supervauhtia että pakko raahautua tuonne tunneille vaikka oiskin hieman heikolla hapella.

Äsken söin koko päivän ensimmäisen aterian, ja ikävästi alkoi mahaan sattumaan, joten nyt peukut pystyyn ettei tämä mitään tästä enää kehitä.

Viikonlopun urheilusaldo jäi säälittäväksi. Kävely+keppijumppa oli lauantaina ohjelmassa, ja muuten vain löysäilin ja makasin auringossa. Keppijumpasta tuli kyllä takareidet yllätävän kipeäksi, johtunee vähäisestä treenistä viime aikoina. Hetkittäin koen ahdistusta tauolla olevasta salijäsenyydestä, tässä olisi nimittäin pari kuukautta aikaa ennenkun ajattelin jäsenyyden takaisin ottaa, apuuva. Yritän tässä järkeillä, ettei salijäsenyys ole järkevä jos pääsen siellä käymään vain pari kertaa viikossa.

"Laihiksen" suhteen mulla on muutenkin tosi ristiriitaiset tunteet. Oon saavuttanu tän projektin myötä sen kokonaisvaltaisen hyvänolon tunteen, osannut yhdistää liikunnat ja ruokailut siten että paino ei laske eikä nouse ja peruskunto on kohdillaan. Urheilusta on tullut mulle "pakkomielle" ainostaan sen vuoksi, että siitä tulee hyvä fiilis, jaksan paremmin ja olen virkeämpi, eikä sen vuoksi että mä yrittäisin laihduttaa tai saavuttaa jotain. Paino keikkuu jossain 57kilon paremmalla puolella, painoindeksin ollessa alle 21, joten miksi tähän ei voisi olla tyytyväinen :)


maanantai 13. helmikuuta 2012

Baletti polkastu käyntiin :)

Ensin kun annan seikkaperäistä selostusta elämäni ensimmäisestä balettitunnista, niin kokeilinpas huvikseen josko oma tietokoneeni toimisi. Ja toimihan se! Lähti käyntiin ilman mitään ongelmaa. Parasta tässä oli se, että olin samalla juuri soittamassa valmistajan takuunumeroon. Ehh. Eli pääsen taas bloggamaan, jjee!

Toinen ei niin jee asia, on se että mulla on antibioottikuuri päällä. Eli urheilut on jääny viime viikolta aika minimiin, eli kävin siis vain abaletissa torstaina. Alkutunnista käytiin baletin periaatteita läpi, ja harjoiteltiin jalkojen asentoja, ja nilkan suoristamista jne. Lopuksi tehtiin vielä musiikkiin demi pointeja ja jotain muita jalkojen kikkaluita :D Onneks on nämä termit hallussa!

Opettajana oli maailman ihanimmalta ja sympaattisimmalta vaikuttava espanjalainen opettaja, joka kertoi aluksi että ei vedä ns. klassista balettia, vaan yhdistää balettiinsa mm. nykytanssia. Hän on kuitenkin tarpeeksi jämäkkä ja ohjaa kädestä pitäen meitä aloittelijoita. Tunti meni liian äkkiä, ja nyt pitäisi taas torstaihin jaksaa odotttaa!

Viikonlopun olin reisussa, ja ruokailujen suhteen oon höllänny ja repsahdellu ihan urakalla. Ostin myös karkkia laivamatkalla, eli siinä tuli nyt ekat karkitkin ostettua. urheilumotivaatio on ollu ihan nollassa, johtuen varmaan siitä että meinaa pientä burn outia painaa, ja vapaa-aikaa ei meinaa olla. Siinä kun pitäis vielä nukkua ja pitää kämppä pystyssä ja juosta kaiken maailman kutsuilla ja kokouksissa, niin tuntuu että on paukut urheiluun aika minimissä. No mut mikä parasta, paino ei ole kuitenkaan noussut, vaan aamupaino pyörii siinä 58,0-58,3kg kieppeillä!

Kuhan tässä kesään menessä on se -5kg plakkarissa, niin oon tyytyväinen. Tosin tällä viime viikkojen repsahtelulla ei kyllä toivoakaan että saisin painoa pudotettua, mutta kyllä se vielä tästä! Tällä viikolla pääsen vasta torstaina balettiin, ja lauantaina pumppiin+balanceen. Perjantaina yritän myös mennä salille, ja mahd. myös sunnuntaina.

Tästä se taas lähtee, ei tässä  muu auta!

tiistai 20. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 15. ja ruokarepsahdus

Oh hoh. Sain tänään poikeuksellisesti jättää hyvästit laihiksella, koska työn ja vapaa-ajan puitteissa kävin kaksi kertaa ravintolassa syömässä tänään ehh. Lisäksi meillä oli joulukahvit, ja pitihän sielläkin maistella hieman pöydän antimia. Sairastaminen vaikuttaa niin voimakkaasti motivaatioon, että voisinko olla jo terve! Huomenna menen kyllä jo salille, onneksi olo onkin jo melkein normaali.

Ääää mun maha huutaa hooosiannaa. On tullut syötyä niin paljon. Juostiin vielä kaupungilla viimeisten joululahjojen perässä pari tuntia, että kai sitä on ainakin hyötyliikuntaa tullut tänään..

Tänään söin...
Lounas: salaattia (salaatti, tomaatti, kurkku, kaali)+kastike ja leipäviipale
Kasvispihvit ja perunamuussia kermaviilikastikkeella
Välipala (joulukahvit): jäätelöä, muutama palaa suklaata, puolikas torttu
Päivällinen: Maailman parhaat singaporelaiset nuudelit (nuudelia, kananmunaa, kanaa, kasviksia, kastike?)

Noita nuudeleita vedin överit, ja silti niitä jäi vielä dogibagi mukaan kotiin vietäväksi. Ai että maku oli juuri niin savuinen ja mahtava kuin se vaan voi olla! Tätä ruokaa söin usein(!!) viettäessäni aikaa Aasiassa päin viime vuonna muutamia kuukausia. Rakastan niiiin aitoa aasialaista ruokaa. Tää ravintola oli aivan mahtava löytö! Ainut huono puoli tuossa ravintolassa on, että se sattuu sijaitsemaan lähes naapurissani, oivoivoi.

Noniin, tän piti olla laihdutus- ei ruokablogi :D

Ainii, tajusin juuri etten oo vieläkään muistanu ilmottautua Nike Blastiin. Pitänee tehdä se piakoin! 

Kiitos ja anteeks, oon rakastunut (ruokaan)........

maanantai 19. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 14.

Kaksi viikkoa "laihista" takana, ja painoa on pudonnut -2kg. Ihan hyvä startti, koska alussahan se pudotus onkin vauhdikkainta. Viikonloppuna olin jopa huolissani tästä pudotusvauhdista, mutta eiköhän tää tästä tasoitu. Nyt tosin riepoo niin paljon, kun en pääse urheilemaan tän flunssan takia. Vaikuttaa tosi paljon motivaatioon nimittäin. Nyt on jo parempi olo, eikä nenä enää vuoda hervottomasti, mutta tukkonen olo kyllä vielä on. Joudun siis huilaamaan ainakin huomisen vielä. Ruokahalukin on ollut aika olematon, kun eipä tässä oo paljon kun makoillut. Keskiviikkona jumppaamaan, ja torstaina lähdenkin jo kotikonnuille joulun viettoon. Otan lenkkikamat mukaan, niin pääsee edes ulkoilemaan.

Ruokailuista tänään:

Lounas: lanttulaatikkoa
2x karppiruisleipää, margariinia, juustoa, kalkkunaleikettä
mandariini, banaani
muutama suklaakonvehti
Päivällinen: Kanasalaatti (salaatti, tomaatti, kurkku,paprika, broileri, oliiviöljy)
Iltapala: vielä päättämättä.. leipää? rahkaa? smoothie? We'll see!

Huomiseen sit!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 13.

Pikainen päivitys, koska sängyn pohjalla edellään mennään! Kuumetta ei ole, on vaan tämä aivan jäätävä flunssa. Huomenna käyn ainakin yrittämässä töissä, ei olis varaa jäädä poiskaan. Eilen herkuttelin lohdutukseksi 70gramman sipsipussilla ja kolmalla lakupötköllä. Tänään ei oo oikeasti maistunu juuri mikään, ja olenkin sitten närppinyt pitkin päivää. Söin tosin kunnon ruokaakin, eli paistettua riisiä kasviksia ja kevätkääryleitä.


Nyt nukkumaan kera nessupaketin!

lauantai 17. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 12.

Terkut sängynpohjalta! Kuvittelin olevani jo täysin terve, koska aamulla olo oli jo ihan normaali. Jouduin spurttaamaan tuhatta salille, koska puolessa välissä matkaa tajusin, että mun joogamatto on sitten jäänyt kotia. No eikun takaisin kotia, ja kotona oli varttia vaille ennen kuin jumppa alkaa. No täysillä sitten salille, ja kerkesin ajoissa! Olipahan hyvä alkulämmittely ehh ehh.

Tein BodyPumpin vähän kevyemmin kuin normaalisti, koska saapuessani salille olo oli normaalia heikompi. jaksoin kuitenkin ihan hyvin, ja pumpin jälkeen menin vielä HotBodyBalanceen. Nyt salissa oli huomattavasti(!) vähemmän lämpöä kuin viime kerralla, ja oli kyllä varsin miellyttävä Balance. Jumppien jälkeen kauppaan ja kotia ruuanlaittoon. Jossain vaiheessa iltapäivää olo alkoi mennä karmeaksi, ja nyt on sitten flunssa ja jokapaikkaa kolottaa. Jesjes!

Miks ihmeessä kipeänä tekee aina mieli niin paljon kaikkia herkkuja? Olin tosin tänä aamuna vähän jopa huolissani tästä painonpudotusvauhdista. Nimenomaan en halua menettää yhtään lihasta, mutta nyt näyttää siltä että tässä kyllä palaa muutakin kuin vain ihraa. Ajattelin sitten tänään syödä hieman enemmän, ettei elimistö mene ”säästöliekille”. Heti muuten kun aloitin detox-kuurin, paino on tippunut jatkuvasti eikä ole jäänyt junnaamaan paikallaan, joten toimiikohan se sittenkin..?

Ruokailuja:
Aamupala: Smoothie (maitorahkaa 250g, mansikoita, mansikkamehua, suklaagoji-marjoja, mysliä, ruislesettä)
Treenin jälkeen: Recovery-juoma
Lounas/Päivällinen: Proteiinipastaa, lohikastiketta, salaattia, kastiketta
Iltapala: Kaksi palaa karppiruisleipää, margariinia, juustoa, kalkkunaleikettä, kurkkua

Mulla oli kuva mun lounaasta, mutta jostain syystä muistikortinlukija ei satu nyt toimimaan. Latailen sen myöhemmin toiselta koneelta. Niin, ja ehkä kipasen vielä lähikauppaan hakemaan jotain hyvää :)

perjantai 16. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 11. ja 59,0kg, jee!

Aamulla iloikseni huomasin, että paino oli kuin olikin 59,0kg, jee! Vaikka söinkin eilen suklaata, joulutortun ja glögiä. Ihanaa että ei oikeastaan tarvitse rajoittaa mitään, vaan kaikkea voi syödä kohtuudella.

Olipahan viikko töissä. Ja ei viime viikkokaan ollu yhtään sen paremmin. Tässä on nyt tullu tehtyä aika paljon ylitöitä, ja siltä kyllä tuntuukin. Ensi viikolla vielä 4 päivää ja pääsee ihanasti huilaamaan neljäksi päiväksi! Äsken heräsin tuotaa noin neljän tunnin päikkäreiltä, mutta ilokseni huomasin, että kurkkuun ei juurikaan enää koske! Eli huomenna pääsee jo näillä näkymin urheilemaan!

Viikonlopun kunniaksi kävin eko-kaupassa, koska halusin jotain hyvää. Mukaani tarttui 100grammaa raakasuklaalla kuorrutettuja goji-marjoja. On muuten hyviä! Hintaa tuolle tuli reippa viisieuroa, eli eihän nuo ihan ilmaisia ole.


Ruokapäiväkirjaa:

Aamupala: puolikas smoothie (kts eilinen)
Lounas: mantelikalaa, peruna, mandariini
Päivällinen: kanakormaa, riisiä, mandariini
puolikas smoothie
Iltapala: suklaagoji-marjoja
kauraleipä-viipale, margariinia,juustoa, kurkkua
maitorahkaa

Mun piti käydä hakemassa salaattia lounaalle, mutta enhän mä mitään ehtiny. Tuli kyllä liian vähän syötyä kasviksia tänään, mutta onneks gojit on ravintorikkaita!

torstai 15. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 10. ja kaktus kurkussa

Jee, meikä on sairastanut tasan kaksi kertaa tänä vuonna. Ensin oli puoltoista päivää kestävä flunssa keväällä, ja sitten oli yhtenä päivänä vatsa todella kipeä tässä syksyllä. Siinä tän vuoden sairastelut. Mutta nyt tämä, kurkku on aivan saakelin kipeä. Kuin tilauksesta. Aikaisemmin oon hoitanu näitä pikkuflunssia urheilemalla, oon oikeesti sitä mieltä että se auttaa. Mutta nyt kurkku on niin jäätävän kipeä, päätin ihan suosiolla skipata urheilun tältä päivältä. Olipa outo tunne olla jo ennen kuutta kotona tänään.

Nyt istun sohvan nurkassa ja oon vuorautunu vilttien alle. Mulla on puolenlitran teemuki tuossa tuhottavana. Oisko mitään jos taloyhtiö laittas ne lämitykset jo päälle? Täällä asuu ihmisiä jotka eivät siedä kylmää. Kätevänä emäntänä tiivistin juuri toisen makuuhuoneen ikkunoista. Sieltä nimittäin veti ja kovaa. Luulen että oon siksi kipeä. Niin ja myös sen vuoksi, että heräsin eilen yöllä aivan(!!!) yltäpäältä hiestä märkänä! Piti käydä vaihtamassa vaatteet ja kaikki. Kävin siis eilen siellä intialaisessa päähieronnassa, ja se työntekijä sanoi kyllä, että tämä laittaa nesteet liikkeelle. No en kyllä ihan arvannut että herään yöllä hikilammikosta. Nice. Oon kyllä vetäny noita detox-tabujakin naamaan, mutta en kyllä usko niiden vaikuttaneen tähän asiaan. Ne muuten haisee aivan järkyttävän pahalle!

Päivän ruokailuja sitten taas. Tänään hieman lipsuin aamupalaverissa ja sorruin suklaarasialle. Tai no sorruin ja sorruin. En kyllä yrittänytkään kieltää itseltäni suklaan syömistä. Ajattelen kuitenkin että kohtuus kaikessa, enkä halua rajoittaa syömisiäni kovinkaan paljoa. Karkit ja muut herkut olen kyllä jättänyt kauppaan. Tai no en oo tainnut hirveän monta kertaa itseasiassa käynyt itse edes kaupassa tän projektin aikaan. Eli hyvä keino sekin! Lounaalla kävin tänänä lounasravintolassa. Tulipahan myös huomattua, että kun oon tänään vaan makoillu ja rasittanu itteeni mahdollisimman vähän, niin tekee muuten niin paljon enemmän mieli kaikkia herkkuja ja roskaruokaa.

Aamupala: suklaata 5 konvehtia, mandariini
Lounas: salaattia, tomaattia, kurkkua, marinoitua kaalia(?), porkkanaraastetta, kastiketta
mantelikalaa, kaksi pientä perunaa
pannukakkua ja hillo
vaalea leipäviipale
Päivällinen: maitorahkaa 250grammaa, mehukeittoa
ruisleipää x 2, margariinia, juustoa, kalkkunaleikettä, kurkkua
Iltapala: joulutorttu, glögiä

Toivoin tuon iltapalan parantavaan voimaan, mutta nyt paleltaa vaan entistä enemmän. Näillä mennään. Huomenna on nimittäin PAKKO selvitä vielä duuniin.