Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuanlaittoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuanlaittoa. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. joulukuuta 2012

Kevyt ja helppo kanakeitto

Kylmän talvipäivän kruunaa kyllä sohvan nurkkaus ja lämmin keitto. Oishan tuota voinut keksiä vähän jotain gurmeempaa itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta kun laihis on päällä niin ei pysty ei kykene.

Nopea ja kevyt kanakeitto valmistuu puolessa tunnissa, ja satsista riittää evästä useammallekin aterialle. Itse käytin keittooni seuraavia aineksia: broilerin fileesuikaleita (300g), perunaa (n. 300g), porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, selleriä, purjoa (yht. 300g), kasvisfondia, aromisuolaa ja kokonaisia mustapippureita.

Jos haluaa helpotusta valmisteluisin, on kaupan hevi-osastoilta saatavissa valmiita keittojuurespakkauksia. Tosin pakasteestakin saisi, mutta itse tykkään käyttää tuoreita. Itse käytin juurikin tuollaista 300g keittojuures-settiä, lisäksi pilkoin keiton sekaan kaksi perunaa. Liemikuutiot on yleensä kyllästetty tyydyttyneellä rasvalla ja suolalla, joten käytän mielummin fondeja, joista valkkaan kevyen version. Ostin marinoituja broilerin fileesuikaleita, joista pesin marinadin pois ennen paistamista. Liha on kyllä jo marinoitunut, ja marinadista tulee vain turhaa energiaa. Jos oisin oikein reipas, niin marinoisin toki lihani itse, mutta se ois jo mukavuudenhaluiselle liikaa.

Eikun pilkotut kasvikset kattilaan, vettä päälle, fondi kiehuvaan veteen, ja mausteet perään. Samalla paistan kanat pienessä öljytilkassa ja odotan kasvisten kypsymistä. Sitten setti sekaisin, ja valmista. Kokonaisuudessaan tähän meni noin 30min, eli varsinaista pikaruokaa tämä :D

Tällä ohjeella karkeesti laskettuna keitto sisältää kaloreita 40kcal/100g, eli oikein kevyttä ja maittavaa :)


Oikein hyvä lounas oli tämä treenin jälkeen :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Pump+Balance toimii aina!

Starttasin tosiaan viikonlopun BodyPumpilla ja HotBodyBalancella sen jälkeen vielä salille saunaan, ekokaupan kautta kotia, vetäsin kotimatkalla palautusjuomat nassuun, ja tulin kotia. Yöllä oli sitten satanut joku 20 cm lunta, ja meikäläisne piti silti lähteä pyörällä salille koska muuten olisi tullut liian kiire. Sain kyllä osakseni kummastuttavia katseita kun tietenkään vielä aamusta ei ollut teitä auattu, ja meikä posotteli umpihangessa rakkaalla pyörälläni. Kotimatka sujui jo helpommin, koska tiet oli aurattu. Mutta ei hitto, mun mielestä talvi ei oo mikään syy pyötäilyn lopettamiselle. Pääseepähän edelleen nopsasti paikasta toiseen.

Kotiutin ekokaupasta hamppu-ruisleipää, jota juuri testailin. On muuten hyvää!

Ainesosat: Ruis* (59%), ruisjauho* (31%), vesi, hapanjuuri*, hampunsiemen* (8%), merisuola. *=luomulaatua. Eli on muuten kuituakin varsin mukavasti!

Lisäksi ostin marinoitua tofua, ja tein tofuwokkia, johon laitoin paaaljon kasviksia (porkkana, parsakaali, sipuli), punaista curry tahnaa mausteeksi ja sekaan laitoin vielä täysjyvänuudeleita. Ja olipahan hyvää! Saatoin ottaa myös lasin valkoviiniä ruuan kyytipojaksi.. :D

Tämänpäivän ruokailuja nyt siis:
Aamupala: Ruismuroja, maitoa
Välipala: Palautusjuoma (200kcal)
Lounas/Päivällinen: Tofuwokkia, lasi valkkaria
Iltapala: ruis-hamppuleipää, juusto, kalkkunaleikettä, margariinia 
Mandariini

Näillä menty siis tänään. Oon muuten kauhusta kankeena, tässä olisi enemmän ja vähemmän ohjelmaa seuraavaksi kolmeksi viikonlopuksi. Tässä olisi nimitäin tyttöjen mökkireissu tulossa ensiviikonloppuna, sitten on koko viikonlopun kestävät polttarit ja sitten komiasti vielä reissu Tallinnaan ja kaverin synttärit. Mikä nyt siis tarkoittaa sitä, että 1. viikonloput menee kyllä ruokailujen osalta jonkinverran pläskiksi 2. että mun pitää liikkua viikolla enemmän, koska seuraavina viikonloppuina en kerkiä 3. mun pitää syödä viikolla fiksusti, jotta voi sitten viikonloppuna hieman höllätä

Ja nyt mun pitää mennä nukkumaan! Huomenna jumppaamaan mutta katsotaas nyt mihin jumppaan sit menen.

lauantai 14. tammikuuta 2012

PÄIVÄ 32.

Jee, aamupaino vihdoin 58kg! Eihän tässä mennytkään kuin mitä, useampi viikko. Tosin toki nää pakolliset juhlapyhät hieman sotki suunnitelmia. Tänään pääsin myös taas kunnolla urheilun makuun, ja kävin pumpissa, ja hot balancessa. Huomenna käyn vielä jonkun jumpan rykäsemässä.

Tosiaan, rankka työviikko vaati veronsa. Töistä tultuani eilen nukuin kolme tuntia, ja yölle riitti vielä unta 11 tuntia. No nyt onkin vähän erilainen olo sitten! Kävin tuossa välissä kävelyllä (about 6km matkan) ja oli muuten aika kiva tuuli ja tuiverrus.

Päivälliseksi tein Isoäidin lihakääryleitä, tosin tein noita ohjeenmukaisia, sekä broilerista kevyempiä versioita ilman pekonia. Perunamuussia ja uunikasvikset oli sitten noiden kääröjen kaveriksi.

Muutoin olen tänään syönyt muroja maidolla aamupalaksi, ruissarin juustolla ja rehuilla, luumuja ja kaksi lakua (meikäläisen karkkipäivä). Niin ja söin myös puolikkaan pullan kahvilla käydessäni.

En voi muuten tarpeeksi hehkuttaa sitä, kuin hyvä toi HotBodybalance on. Se on vaan niin hyvä. Viihdyn muutenkin ihan överilämpimässä, joten toi lämmitetty sali tuntuu varsin mielyttävälle.

Noniii, huomiseen!

tiistai 10. tammikuuta 2012

PÄIVÄ 27. ja 28.

Paino junnaa..
Eilen vedin niin vimpan päälle pelkkää salaattia, maitorahkaa ja hedelmiä ja paino oli noussut, huoh. Hikijumppaa en oo nyt viikkoon (!!) harrastanu, et pitäis vissiin saada nesteet liikkeelle. Mun detox kuuri muuten loppui kaksi viikkoa sitten, ja tässä ei ole muuten painonpudotusta tapahtunu sitten pariin viikkoon (no johtuen esim. suklaanmuputuksesta ja muista pakollisista pyhäpäivistä...). Taidan lähtee huomenna taas detoxostoksille, jos se ei muuten ainakaan toimi, niin lumevaikutus sillä lie? :D

Ruokailuja tältä päivältä:
Aamupala: soijamaitojuomaa
Lounas: maitorahkaa 250grammaa, banaani, kiivi, mysliä
Välipala: Omena
Päivällinen: Salaattia (kanaa, marinoituja kasviksia, fetajuustoa , aurinkokuivattua tomppaa, pestokastiketta)
(Iltapalaksi aijon syödä: Pala piirakkaa, teetä)

Kokeilin piirakkaa uudella pohjalla, joka on "kevytversio". Laitoin siis pohjaan kaurahiutaleita, vehnäjauhoja, leseitä, kermaviiliä, öljyä ja leivinjauhetta. Katostaan minkäläinen piirakka siitä nyt tulee.
Tänään urheilujen virkaa toimitti BodyPump. Eilen en salille kerennyt, mutta siivosin kyllä hiki päissäni pari tuntia, heh. Nyt suihkun kautta iltapalle, morjens.

Ps. Toivottavasti muilla sujuu projekti paremmin.. :D

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 17 ja paluu sorvin ääreen

Noniin, tänään jo parempi päivä. Töissä meni suunniteltua pitemmin, ja ehsinkin sitten stepin sijasta pumppiin. Mua ei ihan hirveesti tuo uus pumppi sytytä. Ne molemmat kyykyt on jotenkin kankeet. Ja lopun olkapääbiisi jäätävän raskas.

Ruokailut:

Aamupala: Mandariini
Lounas: Kasvissosekeittoa
Salaattia (salaatti, tomaatti, kurkku, feta, pinjansiemen)
Välipala: Näkkäri kera margariinin, mandariini
Päivällinen+Iltapala: Kananmunapaistos ( kolme munaa, tomaattia, suolaa, sokeria)
Kaksi näkkäriä margariinilla

Ainiin, söinhän mä muuten muutaman konvehdinkin!

Tein tänään hieman omaa versiotani munakkaasta. Sekoitan kolme munaa lasissa, ja kaadan sen pannulle paistumaan. Hetken aikaa paistelen, kunnes siirrän osittain paistuneen munaseoksen sivummalle pannulle, ja laitan lohkottua tomaattia pannulle paistumaan (mitä pehmeämpiä ja mehukkampia tomaatteja, sen parempi). Hetken päästä sekoitan koko hässäkän sekaisin, ja laitan pienelle lämmölle hautumaan, niin että tomaatit mehustuvat. Lopuksi maustan suolalla ja sokerilla. On hyvää, ja menee ihan tuommosenaankin.

(Ja tältä se näyttää, kuva tosin lainattu)

Nyt huilimaan!