Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

10km = 1h

Pikainen päivitys. Olen nimittäin menossa brunssille (ehhheh). Tein sopimuksen itseni kanssa että en vedä itseäni ähkyyn tällä kertaa, en santsaa, vaan saan varmasti itseni varsin kylläiseksi jo ensimmäisellä kieroksella.

Kävin äsken aamulenkillä ja saldoksi tuli 10km aikaan 1h (ja 20sek). Tavoitteeni oli kylläkin edes muutaman sekunnin alle kympin, mutta juostessani merenrantaa kävi ihan törkeä tuuli, ja se hieman hidasti ja lannisti matkantekoa. Kun tulin enemmän ja enemmän rannasta pois, niin juoksukin alkoi kulkea jouhevammin.

Sen lisäksi tein 8 minuutin sikspäkit. Laskin pikaisesti että tuon treenin aikana tulee tehtyä n. 224 vatsalihas"rutistusta", eli varsin mainio treeni onkin.

Nyt hieman tälläytymään, ja näyttäähän tuo aurinkokin tuolta pilvien takaa pilkistellä, jee!

Kuva lainattu

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ei näin.

Kävinpäs tänään purkamassa tuskastumista ja tylsistymistä kaupungilla. Aamulla myrskysi, ja kirosin aika monta kertaa itsekseni, että MIIIKKSI mulla ei ole salijäsenyys voimassa, tuommoset myrskykelit pitää viettää a) sängyn pohjalla kirjaa lukien b) salilla itseään rääkäten ja sen jälkeen saunoen.

No koska eilen tein jotain mistä podin pienimuotoista morkkista niin tuo vaihtoehto a) ei tullut kuuloon, vaan lähin lenkille myrskyyn. Niin se mitä tein eilen liittyy yllättäen syömisiin. Ostin kaupasta levyllisen suklaata ja söin sen yhdessä illassa. Lisäksi vedin jäätelöä, mansikoita ja keksejä. Ja ostin nuo kaikki itse kaupasta. Lisäksi leivoin testierän mangokakkua ensi viikonloppua varten, ja vetelin tänään aamupalaksi siitä aikamoiset siivut.

Mitä enemmän yritän itseltäni herkkuja kieltää, sen enemmän minun tekee niitä mieli, ja sen enemmän tulee myös repsahduksia. Tän projektin tarkoitus kun ei ollut missään nimessä mikään tän sorttinen, joten nyt alan OIKEASTI panostaa siihen oikeaan ruokaan, en rääkkää itseäni nälässä, vaan syön säännöllisesti. En tiedä onko muilla sama, mutta itse ainakin sorrun todalla usein siihen, että yritän päivän mittaan syödä mahdollisimman vähän, ja sitten tuleekin niitä överirepsahduksia ja mielitekoja nälkäisenä.

Ja mitä tulee mun painolukemaan. Täräytin tänään puntarille 57,5kg eli oon samassa pisteessä kun tässä jo muutama kuukausi sitten takaparin. Ei näin.

No jotain positiivista sentään. Mahduin koon 34 farkkusortseihin! Kannattaa käydä shoppailemassa Lindexillä, nimittäin tämmönen normaalipainon sujahtaa helposti kyseisen kaupan pienimpiin kokoihin :) Itsensä huijaamista tai ei, niin kyllä se hivenen itsetuntoa nostattaa :D


Näyttääkö muiden mielestä siltä että mun ylä- ja alavartalo ei vaan yksinkertaisesti mätsää keskenään? Noi reidet onkin mun murheen kryyni, ja noista pitäisikin saada laardit liikkelle. Harmittaa kun en ole erityisemmin mittoja seuraillut, niin en tiedä onko kiinteytymistä tapahtunut varsinaisen laihtumisen sijaan. Mutta reidet on ja pysyy, se on nähty :D

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viikon urheilut ja muuta hömppää

Hey there! Olen ollut varsin kiireinen joten blogin päivittelykin on hieman jäänyt. Tää viikko on menny taas varsin mallikkaasti urheilujen suhteen, mutta ruokailuista en viitti sit puhuakkaan mitään. Paino ei ole ainakaan laskenut, vaan ehkä jopa noussut? En ole edes viitsinyt puntarilla käydä, kun ärsyttää jo valmiiksi kun en vaan saa näppejäni pidettyä erossa kaikista herkuista. Torstaina oltiin tosiaan reissussa työporukan kanssa, ja syömiseksi ja juomiseksihan se meni, ja kelit on ollut niin uppeet, että on tullu vietetyä aika paljon aikaa terasseilla ja puistossa syöden ja juoden.

Oli muuten jokseenkin ärsyttävää kun bikinikelit yllättivätkin jo nyt, ja en ole lähellekkään tavoitteeni bikinikunnossa. No onneksi mun kesälomaan on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa, eli eiköhän tässä vielä ehdi.


Tällä viikolla en käynyt salilla kertaakaan. Oli vaan niin uppee keli, ettei kiinnostanut mennä salille hikoilemaan. Torstaina mulla loppuu kesän ajaksi mun salijäsenyys, joten pitää nyt muutaman kerran käydä vielä salilla trenaamassa. 4.6 mulla alkaa sitten 4x viikossa balettitunnit kolmen viikon ajan. Lisäksi työmatkapyöräilyä, uintia ja juoksua luvassa kesän ajan.

Tänään oon muuten mättänyt naamaan komiasti kokonaisen rasvassa kelluvan pizzan ja 100g karkkia! Hyvä minä! Ja juonut lähemmäs kolme litraa vettä pizzan suolaisuudesta johtuen.

Yritin tänään käydä juoksemassa kymoin alle tunnin, mutta eihän se eilisestä juoksemisesta kankeilla reisillä millään onnistunut. Suosittelen muuten youtubesta löytyvää 8 minutes abs workout treeniä juoksutreenin lisäksi! Vatsalihaksissa tuntui tänään siltä että jotain oli tullut eilen tehtyäkin :)Mittaan aina juoksumatkaa kännykän Sports Trackerilla, ja lisäksi mulla on sykemittari ollut kalorikulutusta mittaamassa. Juoksin eilen ja tänään Trackerin mukaan lähes samanmittaiset reitit, joissa oli suurinpiirtein molemmissa yhtä tasaista maastoa, mutta eilen treenin kokonaiskulutus mittarin mukaan oli 501kcal ja tänään puolestaan 390kcal. Liekkö kummassa masiinassa nyt sitten vika.. Voihan toki molemmissa olla mittavirhettä, mutta silti ihmetyttää. Sykkeyissä tosiaan varmaan ihan hirveästi eroa ei ole kun lähes samanmittainen ja samanmaastoinen matka oli kyseessä?


Nyt lähden vielä hieman ulos nauttimaan upeasta kelistä kävellen!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hellurei!

Törötin just rappukäytävässä tunnin. Kävi legendaarinen avaimet kotona tyyppinen juttu, ja poikaystävä tietysti just ei mailla ei halmeilla. Ja ei ollu muuten eka kerta.

Viime viikolla urheilin aika laiskasti. Tiistaina kävi toinen klassinen joku urheilukamoista puuttuu kun olet menossa salille, joten jäi sitten jumppaamatta. Keskiviikon urheilumattomuudelle en kesksi mitään muuta selitystä kun ylityöt. Torstaina oli taas balettia, perjantaina laiskotti, lauantaina kävin HotBodyBalancessa (nukuin pumpista pommiin, huoh) ja sunnuntaina kävin kirmaamassa n. 8km lenkin. Aikaa siihen tuhlaantui 50minuutin verran, eli aika lepposta vauhtia mentiin.

No tällä viikolla urkataan sitten viime viikonkin edestä! Ja paastotaan. Paino nimittäin on ja pysyy :D

Nyt oon tehny ruokasuunnitelman, ja pakotan itteni syömään aamupalaa:
Aamupala: ihan mitä nyt vaan krukusta saa menemään alas, jogurttia, muroja yms.
Lounas: salaattia
Välipala: protskupatukka (tai rahkaa), hedelmä
Päivällinen+Iltapala: Vaihdellen eri lämmintä ruokaa, leipää

Kunostaudun taas ruokapäiväkirjojen pitämisessä!
Tänään ei vielä ihan menny suunnitelmien mukaan mutta:
 
Aamupala ---
Lounas: Picnicin feta-tortelliini salde, patonkia
Välipala: 2x mandariini, muutama karkki
Päivällinen/Iltapala: Näkkäriä margariinilla, juustolla ja kalkkunameetvurstilla
Nutrilet ateriapatukka
Teetä

Löysin alennuksesta tuommosia Nutrilet patukoita euron per tsipale, ja kotiutun niitä muutaman. Päivinä jolloin en urheile sen kummemmin niin kokeilen korvata tuollasella mun päivän jonkun aterioista.

Nyt hömppää maanantai-iltaan: Satuhäät. Se on moro!