Näytetään tekstit, joissa on tunniste dukan cruise. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dukan cruise. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Väsymystä ja pahoinvointia

Siis aivan törkeä väsymys taas päällä. Mun piti NUKKUA työpöydän ääressä ennen kuin jaksoin töistä kotia lähteä. Oli kauhean kiire päivä ja raskaita juttuja, joten pääsin sitten vasta 1,5h töiden päättymisen jälkeen lähtemään kotia. Eli en ehtinyt sitten BodyAttackiin, enkä kyllä mennyt sitten salille ollekaan. Vaihtoehtona ois ollu Zumaa, BodyCombatia tai spinniä niin ei kiitos.

Tänään mulla on ollu tosi vahvaa pahoinvointia koko päivän ajan?? Söin syötyä klo 18 mennessä yhden purkin jogurttirahkaa ja sokeritonta mehukeittoa (4kcal/dl). Kotia tullessa kävin kaupassa, ja mun teki ihan hirvästi mieli kalkkunagrillimakkaraa, joten vetäsin äsken kaksi sellaista huiviini. Ei vissiin ihan menny taas dukanin mukaan, 100grammassa makkaraa on proteiinia 12g, hiilareita 4 grammaa ja rasvaa kevyet 12grammaa. Iltapalaksi vielä syön jogurttia ja kauralesettä. Huomenna sitten kasvis-proteiinipäivä, ja toivon että tämä väsymys helpottaa että jaksan raahutua töiden jälkeen salille asti.

Kävin tänä aamuna muuten puntarilla, mutta en yhtään muista, paljonko paino oli, 56-alkuinen se oli, olisiko ollut 56,7kg? Toivon todella että pääsisin tällä viikolla ennen vappua tuohon 56,0kg, saisin otettua myös uudet kuvat "edistymisestä".

Nyt siman tekoon (aika jäätävä määrä sokeria tulee muuten kyseiseen juomaan!)


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Dukania dukania

Ja dieetti jäätävän persiilleen menneen viikonlopun jälkeen jatkuu. Tänään ruokalistalla ollut maitorahkaa, jogurttia, kananmunia, maitorahkaa ja broilerin rintafileetä ja kauralesettä. Meinaan alkaa pikkusen tökkimään, mut ei mahda mitään.

Eilisestä juoksulenkistä meni polvet hieman kipeiksi, koska en oo käyny juoksemassa pitkilleen, enkä varsinkaan asfaltilla, joten tänään sit kävelin reilun tunnin verran ja kaloreita paloi 210kcal.

Huomenna pitäisi salille vääntäytyä, mutta BodyAttack alkaa jo 16.35 ja pääsen lähtemään töistä mitä luultavammin vasta neljän jälkeen. Ajattelin muuten laittaa salikortin tauolle kesä-heinä-elokuuksi. Kesäkuussa olen nimittäin ilmottautunut baletin intensiivikurssille, eli kolmen viikon ajan balettitreenit on ma-to eli neljänä päivänä viikossa. Lisäks ajattelin ajaa pyörällä kolmena päivänä viikossa töihin kesä-heinäkuun ajan (10km suuntaansa), ja heinäkuun viimeisellä viikolla alkaakin jo loma (4viikkoa) ja olen luultavasti aika vähän maisemissa, joten en viitsi turhaan salista maksaa (74e/kk).

Nyt syömään iltapalaa, vaniljajogurttia kauraleseillä, namnam.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivät 7 ja 8

Terpat! Yritän kaikin keinoin vältellä työntekoa, joten mikäs sen mukavampaa kuin blogin kirjoittelu. Koin semmosen välikuoleman keskiviikkona, etten töiden ja jumpan jälkeen enää jaksanut tulle päivittelemään, ja eilen baletin jälkeen piti kiirusta.

Tää viikko on kyllä menny kun haaleessa vedessä. Energiatasot on ollu ihan nollassa. Jos tän dieetin tarkotus on semmonen kokonaisvaltainen hyvä olo, niin ei oo ihan fiilikset sen sorttiset. Oon joutunu kiskomaan sokeritonta energiajuomaa päivittäin selvitäkseni hereillä työpäivistä.

Paino oli tänä aamuna 56,5kg. Eilen pidin kasvis+proteiinipäivän, ja söin ilmeisesti muutamia kielettyjä juttuja kuten maissia ja herneitä sekä parsakeittoa missä oli ilmeisesti kermaa. En tiedä miten paljon metsään meni tuo kasvispäivä, mutta tänään oon sitten yrittäny skarpata proteiinipäivän kanssa. Maitorahka, maustamaton jogurttia ja raejuusto on kyllä näinä proteiinipäivänä pelastukset, koska tuntuu että on niin vaikea keksiä mitä sitä söisi, kun en syö punaista lihaa ollenkaan (no kalkkunaa, broileria, kalaa ja tofua voisi hyvin popsia, mutta kun nekään ei meinaa oikein upota). Kanankoipiakaan ei olis ilmeisesti saanu syödä, voi voi. Pitääpä olla hieman tarkempana näiden kanssa.

Joskus täällä bloginkin puolella kerroin mun temputtelevasta sykemittarista, mutta nyt mittari on kunnossa. Keskiviikon BodyStepin kulutukseksi tuli 433kcal, ja oon ihan tyytyväinen. Keskisyke oli muistaakseni 155krt/min, eli ihan hyvillä sykkeillä mentiin koko jumppa. Huomasi kuitenkin että tuommonen kohtalaisesti kuormittava aerobinen jumppa on jäänyt nyt hieman vähemmälle, ja ei kyllä jaksanut ihan täysillä painaa. Jumpan jälkeen oli kyllä niin jäätävän heikko olo, varsinkin kun en ollut ehtinyt välipalaa syödä ennen urheilua, että hyvä että selvisin kotia asti hengissä salilta. Eli voisko tästä päätellä että protskupäivä ja kuormittava liikunta ei sovi parhaimmalla mahdollisella tavalla yhteen?

Nyt kurkussa on varsin ikävä fiilis, ja on hieman tukkoinen olo. Nyt jos vielä kipeäksi tulen näillä energiatasoilla, niin sehän kruunais nyt jo koko dieetin. Oon nimitäin viimeisen vuoden aikana ollut kaksi kertaa (kaksi yksittäistä päivää :D) hieman flunssassa, eli en sairasta juuri ikinä, niin en voi nytkään tulla kipeäksi, enhän...

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 6.

Tänään oon taa sollut Dukanin dieetillä virallisesti. Pakko tunnustaa kyllä että sorruin kahvihuoneessa työpäivän päätteeksi nälissäni puolikkaaseen pullaan, mutta muuten ollaan vedetty proteiinipäivällä.

Aamupalaksi söin maustamatonta jogurttia ja kauraleseitä.
Lounaaksi söin lohta, raejuustoa ja maitorahkaa
Välipalaksi vedin sen puolikkaan pullan, ja muutaman lusikallisen maustamatonta jogurttia
Päivälliseksi söin tätä:


Broilerijaukkarin pihvejä (jaukkari, sipuli, pippuri, aromisuola, muna), keitetty muna ja raejuustoa. Olipahan taas herkullista..

Uunissa on vielä paistumassa huomiseksi kanankoipia. En ymmärrä miks mua nyt niin paljon himottelee ne kanankoivet, normaalioloissa en edes ikänä ostais niitä, ne on jotenkin niin ällöttäviä, mutta nyt mun on jo viikon tehnyt niitä mieli.

Paino oli muuten noussut pääsiäisen aikoihin +400g. Eikä sinänsä mikään ihme, vedin nimittäin joka päivä namusia jonkinverran. Perjantaina ja lauantaina jaksoin vielä olla tiukkana, mutta pelit oli pelattu siinä vaiheessa kun kumosin pullollisen valkkaria ja pari siideriä siihen vielä kruunaamaan koko komeuden, niin avot, tekikö seuraavan aamuna mieli maitorahkaa. Joten sunnuntai ja maanantai meni aika lepsuillen.

Nyt vaan pian päästävä tavoitteeseen. Kolme viikkoa olis vappuun aikaa, ja vappuna ajattelin todellakin syödä, eli oispa ihan mahtavaa jos pääsisin jo Stabilization vaiheeseen siihen mennessä (3,5kg pitäisis saada 3 viikossa pois, ei taida tulla onnistumaan). No katsotaan miten tästä nyt paino tippuu ja mietitään vappusuunnitelmia sitten.

Liikunnoiksi kävelin tänään n. 40min. Salille raahaudun kyllä huomenna, mutta en voi mitään älyttömän raskasta tehdä nyt salitauon jälkeen, koska torstaina on sitten balettitunnilla paikat juntturassa.

Nyt vetämään vielä ruokalusikallinen leseitä kera jogurtin. Cruise vaiheessa pitää nääs vetää 2rkl päivittäin  kauraleseitä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 5.

Viidettä päivää mennään, ja tänään aloitin (Tom) Cruise vaiheen, ehheh. Onko muilla Dukan dieetin sivuvaikutuksena tullut pakkomielteenä laukoa puujalkavitsejä........? :D Nojoo.

Tänään onkin ollut koittelemusten päivä. Töissä kahvihuoneessa odotti jäätävän kokoinen rahka-kääretorttukakku suklaakermavaahdolla. Normaalisti olisi vetänyt huiviini lähes puolet siitä kakusta, mutta nyt jouduin tyytymään kanasalaattiin (ja laitoin 3% fetaa mukaan, ei sitä muuten syö hullukaan, vaikka feta ilmeisesti on kielettyjen listalla, mutta perustelen sitä itselleni sillä, että siinähän on paljon proteiinia). Aamupalaksi söin rahkaa jogurtilla ja kauraleseillä. Naminaminamii.

Kuljin myös karkkikaupan kautta kotimatkalla, kun piti ostaa päääsiäisnamusia (ei itselleni). Tuossahan nuo himottelee nyt avaamistaan, mutta toistaiseksi olen pysynyt tiukkana.

Päivälliseksi vetäsin tomaattimunakkaan, eli paistoin pannulla pari munaa, ja sen jälkeen heitin pannun reunalle hautumaan pari viipaloitua tomaattia ja sekotin kaiken sekaisin. Hieman suolaa ja staviaa kylkeen niin avot.


Kieltämättä ihan hyvä pöperö kyseessä.

Liikuntaa harrastin tunnin verran tänään kävellen. Huomenna pidän proteiinipäivän, ja pe,la,su ja ma yritin toteuttaa mahdollisimman pitkälle dieettiä (kasvis+protsku päivillä). Tämä on tietysti hieman hankalaa vanhempien luona ja anoppilassa, mutta kaikkeni kyllä yritän. Mitä nopeammin paino putoaa tavoitteeseen, sen nopeammin tämä kidutus loppuu, joten yritän nyt psyykata itseäni pysymään tiukkana. Eli huomenna en ainakaan blogin ääreen pääse.

Ja ainiin, aamupaino tänänä 56,5kg, eli painoa (nestetitä) lähtenyt nyt -1,9kg. Aika hurjaa.