Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikon urheilut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikon urheilut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Balettia, balettia...

Kaksi treenipäivää kolmen viikon baletin intensiivikurssista takana. Tänään lähdin tunnilta siten, että joka paikkaa kolotti = tein varmasti tosi paljon liikkeitä väärin. Täytyy sanoa että oon hieman pettynyt 1. balettiryhmän kokoon, joten opettajalla ei ole aikaa ohjata jokaista oppilasta erityisen paljon
2. taas tässäkin alkeisryhmässä on 95% aikaisemmin intensiivisesti balettia harrastaneita, eli tarkoittaa sitä että mennään ihan törkeän nopella vauhdilla noilla tunneilla eteenpäin. Nyt kahdella tunnilla ollaan käyty läpi kaikki liikkeet ja asennot mitä opin viime keväänä kahdentoista balettitunnin aikana...
 3. en ihan hirveästi tykkää jostain syytä opettajan opetustyylistä (verrattaen edelliseen opettajaan)


No katsellaan.

Viime viikon urkat on vielä vissiinkin laittamatta, joten tässä tulee:


Ihan hyvä urkkaviikko oli!

Ja sitten vielä tämän päivän ruokapäiväkirjaa:
Aamupala: kirsikka-vadelma viili 1%
Lounas: Kasvissosekeittioa, hapankorppua, margariinia juustoa
mansikoita
Välipala: Banaani, hapankorppu+juustoa
energiajuomaa (sokeriton)
Päivällinen+iltapala: Kalkkunamakkara, Skyr vaniljarahka
mansikoita

Jes, kerrankin söin asiallisesti, enkä herkkuja olleskaan! Viikonloppuna on tulossa synttärijuhlat, ja matkaan kotiseudulleni, joten saattaa mennä taas viikonloppu syödessä, ehhehe.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viikon urheilut ja muuta hömppää

Hey there! Olen ollut varsin kiireinen joten blogin päivittelykin on hieman jäänyt. Tää viikko on menny taas varsin mallikkaasti urheilujen suhteen, mutta ruokailuista en viitti sit puhuakkaan mitään. Paino ei ole ainakaan laskenut, vaan ehkä jopa noussut? En ole edes viitsinyt puntarilla käydä, kun ärsyttää jo valmiiksi kun en vaan saa näppejäni pidettyä erossa kaikista herkuista. Torstaina oltiin tosiaan reissussa työporukan kanssa, ja syömiseksi ja juomiseksihan se meni, ja kelit on ollut niin uppeet, että on tullu vietetyä aika paljon aikaa terasseilla ja puistossa syöden ja juoden.

Oli muuten jokseenkin ärsyttävää kun bikinikelit yllättivätkin jo nyt, ja en ole lähellekkään tavoitteeni bikinikunnossa. No onneksi mun kesälomaan on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa, eli eiköhän tässä vielä ehdi.


Tällä viikolla en käynyt salilla kertaakaan. Oli vaan niin uppee keli, ettei kiinnostanut mennä salille hikoilemaan. Torstaina mulla loppuu kesän ajaksi mun salijäsenyys, joten pitää nyt muutaman kerran käydä vielä salilla trenaamassa. 4.6 mulla alkaa sitten 4x viikossa balettitunnit kolmen viikon ajan. Lisäksi työmatkapyöräilyä, uintia ja juoksua luvassa kesän ajan.

Tänään oon muuten mättänyt naamaan komiasti kokonaisen rasvassa kelluvan pizzan ja 100g karkkia! Hyvä minä! Ja juonut lähemmäs kolme litraa vettä pizzan suolaisuudesta johtuen.

Yritin tänään käydä juoksemassa kymoin alle tunnin, mutta eihän se eilisestä juoksemisesta kankeilla reisillä millään onnistunut. Suosittelen muuten youtubesta löytyvää 8 minutes abs workout treeniä juoksutreenin lisäksi! Vatsalihaksissa tuntui tänään siltä että jotain oli tullut eilen tehtyäkin :)Mittaan aina juoksumatkaa kännykän Sports Trackerilla, ja lisäksi mulla on sykemittari ollut kalorikulutusta mittaamassa. Juoksin eilen ja tänään Trackerin mukaan lähes samanmittaiset reitit, joissa oli suurinpiirtein molemmissa yhtä tasaista maastoa, mutta eilen treenin kokonaiskulutus mittarin mukaan oli 501kcal ja tänään puolestaan 390kcal. Liekkö kummassa masiinassa nyt sitten vika.. Voihan toki molemmissa olla mittavirhettä, mutta silti ihmetyttää. Sykkeyissä tosiaan varmaan ihan hirveästi eroa ei ole kun lähes samanmittainen ja samanmaastoinen matka oli kyseessä?


Nyt lähden vielä hieman ulos nauttimaan upeasta kelistä kävellen!

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mahtavaa Vappua!

On jotenkin niin fiiliksissä tästä vapusta että! :) Kiva päästä juhlimaan pitkästä aikaa (käyn ehkä sen 4 kertaa vuodessa...). Tänään panostetaan vaan hengaukseen ja huomenna sitten aamutuimaan lähdetään vappupiknikille perinteiden mukaisesti. Mulla onkin jääkaapissa munkkitaikina ollut kohoamassa, ja kohta leivon ison kasan munkkeja :)

Niin, tänään siis aamupaino oli sen 56,0kg, eli vielä kolme kiloa tavoitteeseeni. Pakko hieman kiristää tahtia, koska kesään on enää kuukausi, joten tavoitteena nyt on tipistää -2kg seuraavan kuun aikana. Käyn tänään irtisanomassa mun salijäsdenyyden ja se on vielä ensi kuun voimassa, lisäki balettitreenit nykyisellään jatkuu vielä kuun loppuun. Ensin pähkäilin pitkään että voinko luopua salijäsenyydestä, mitäs mä sitten teen, mutta katselin viime kesän treenitilastoja heiaheiasta ja olin käynyt salille sen max. 2krt viikossa. Meidän salille ei saa esim. 10kerran korttia, joten ajattelin hieman katsella muiden salien tarjontaa, että pääsisi edes pumpissa käymään kerran viikossa pitämässä lihaskuntoa yllä.


Tässä viime viikon urheilut, olen ihan tyytyväinen :) Tuossa eilisen kohdalla lukee sunnuntaipyöräilyä, mutta osa tekstistä on jäänyt puuttumaan. Tänään mulla on vapaapäivä, ja käyn joko lenkille tai salilla. Pitää nyt katsoa fiiliksen mukaan.

Dukanista vielä muutma sananen, olen nyt ollut Dukanilla vaihtelevasti, en ole nimittäin tainnut pitää pitkilleen yhtään puhdasta proteiinipäivää, vaan aina olen ottanut lisänä jotain hiilareita, esim. mysliä jogurttiin, ja eilen söin jäätelötuutin ja munkin :D. Dukan aiheutti mulle ihan jäätävän väsymyksen (= ei jaksanut urheilla) ja lisäksi miljoona finniä naamaan. Sen lisäksi vatsa ei toiminut ja sepäs olikin mukavaa.. Lisäks mua ihan pelottaa mitä mun verisuonten sisällä taphtuu, en nimittäin saa mistään pehmeitä rasvoja, ja kananmuniakin tulee vedettyä aika kiitettävästi, eli kovia rasvoja hirveesti ja pehmeitä nolla, lisäksi kasviksia niukasti. Eli moikka vaan kolesteroli, varsinkin kun mulla sukurasitetta siihenkin vaivaan on!

No nyt munkin paistoon, ihanaa vappua kaikille, ja ny rillataan!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Laihtunu en ole mutta vyötäröltä on hävinnyt 1,5cm!!

Jihuu! Meinas jo alkaa masentaa kun olevinaan tuntui että kropassa tapahtunut jotain, mutta vaaka näyttää vaan samaa lukemaa (58-58,5). Otin mitat 1,5kk sitten ja nyt siis navan alta mitattuna näyttäisi lähteneen 1,5cm ihraa! 

Samalla tein mielenkiintoisen huomion: käden ympärysmitta oli kasvanyt puolella sentillä, samoin rinnanympärys yhdellä sentillä?? Ja näistähän minulla ei suinkaan ole valittamista! Oon aina omistanut semmoset narukädet nimittäin. Mietinkin kun esim. Attackin ojentajapunnerrukset alkoi mennä suhkot kevyesti samoin koko ajan on saanut Pumpin rintabiisiin lykätä painoja lisää. En tiedä kuvittelenko vain, vai onko jotain kehitystä oikeasti tapahtunut.

No kuitenkin. Kesään on vielä pari kuukautta ja pari kiloa nipistän vaikka väkisin. Vaikka oon sitten nälkäkuurilla koko toukokuun. Ensiviikolla mulla on loma, ja lomareissu on tiedossa. Urheilut jää myös vähäiselle, joten yritän urheilla nyt varastoon :D

Viime viikolla tuli muuten urheiltua varsin mukavasti:


7,5 tuntia nimittäin. Taisin vetää omat enkat pitkästä aikaa. Viikonlopun ruokavalioon kuului nimittäin tuhtia brunssia ja karkkiakin, joten ehkä tilanne noiden urkkien jälkeen on plus miinus nolla.

Kertokaa ihanat ihmiset mistä saan motivaatiota revittyä muutman viheliäisen kilon pudotukseen?

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Viikot urkat ja pirun kipeät lihakset!

AI ai ai. Muutama posti taaksepäin valittelin ettei "mikään urheilu enää tunnu miltään". No voin kertoa että eilinen pumppi+combat tuntuu ja aika makiasti tuntuukin! Etureidet ja hartiat huutaa leipää. Ajattelin eilen että oisin voinu käydä tänään hiihtämässä.. no olisin varmaan saanut slaagin järkytyksestä näillä reisillä siellä ladulla.

Tällä viikolla urheilin 4,5 tuntia noin about.

Keskiviikkona: Bodystep
Torstaina: Baletti+30-45 minuttia kävelyä (en katsonut kellosta)
Lauantaina Bodypump+Bodycombat

Aika loppuviikko painotteisesti meni, mutta meni kuitenkin :D Pikkusen jäin tavoitteestani eli viidestä tunnista urkkaa. Mua haluttais niin ottaa kaksi balettitutnia viikkoon, mutta kaikki ryhmät ovat jo alkaneet. Kesällä menen ehdottomasti intensiivikurssille, ja syksyllä sitten mahdollisesti kaksi viikkotuntia viimeistään. Oon niin rakastunut kyseiseen lajiin!

Ruokalujen suhteen oon ihan hiljaa, josta muuten tajusin, että milloin oon viimeksi ees ruokapäiväkirjaani tännne laittanut?? Ensiviikolla skarppaan, samoin teen kyllä nyt jonkun suunnitelman näiden kilojen suhteen.

Ainiin, ainiin. Kipeisiin lihaksiin on myös yksi toinen syy, lisäsin pumpissa painoja!
Kyykyt meni nyt 10kg x2
Rinta 6kg x2
Selkä 7kg x2
Olkapäät 3kg x 2

muuten vedin samoilla painoilla kun ennenkin. Tehtiin vielä vanhaa pumppia, joten hyvin uskalti laittaa painoja tankoon.

Nyt leffan katseluun ja lepäämään!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

PÄIVÄ 33. ja viikon treenit

Hello! En muuten muistanut eilen kertoakaan, että nostin eilen pumpissa jokaisessa biisissä 2x 1kg verran painoja. Ja meni suhkot kevyestikin vielä. Niin paitsi olkapääbiisin tein 2kg painoilla ja lämppäbiisin myös samoilla painoilla kuin ennen, mutta ensikerralla ehdottomasti isommat painot olkapääbiisiin, meni sen verran kevyesti.

Eli nykyiset pumpin painot:
Lämppä 2x 3,5kg
Kyykyt 2x 9.5kg  (taidan laittaa kympit ensikerralla)
Rinta 2x 6kg
Selkä 2x 7kg
Ojentaja 2x 4,5kg (+5kg irtokiekko)
Hauis 2x 3,5kg
Askelkyykky 2x 7,5kg
Olkapäät 2 x 2,5kg

Eli jotain kehitystä on luultavastikkin tapahtunut.

Tänään meinas iskea lorvikatarri, ja meinasin skipata salit kokonaan. Eilisestä on yläkroppa nimittäin aika jumissa. Sain kuitenkin tässä illal itteni vielä liikkeelle ja kävin BodyStepissä. Aika loppuviikkopainotteisesti tuli treenattua tällä viikolla. Tässä vielä tän viikon treenit:


Ensiviikon kohdalta kalenteri näyttää taas kovin buukatulta. Huomenna on kosmetologi, keskiviikkona tulee ystävä kylään ja torstaina menen työkaverin luo töiden jälkeen. Loppuviikosta pitäisi piipahtaa myös messuilla, mutta tarkotus nyt olisi ainakin 4krt liikkua. Lauantaisin tuleekin aina kaks treeniä, kun oon nyt ottanu tuon pumppi+balance yhdistelmän käyttöön, koska se toimii.
 
Tänään olen syönyt todella "epäterveellisesti", ja ateriarytmistä tietoakaan. Aamupalalla söin muroja maidolla, ja sen jälkeen päätettiin testata kotitekoista jäätelöä. Meille on nimittäin jostain siunaantunut tuollainen jäätelökone, jota ei ole vielä kertaakaan käytetty. Siihen jäätelön perusmassaan tuli 2dl kermaa, 2 keltuaista, 40g sokeria, vaniljan siemeniä ja sitten lykättiin vielä snickersiä siihen patukan verran. Ja ei hyvää päivää, oli muuten niin ÖVERI makeata, että mua oksetti koko loppupäivän vaikka söin tuosta setistä vaan puolet eli noin 1,5dl. Vielä äsken stepissäkin oli huono olo, ja nyt onneks alkaa jo helpottaa. Sain ennen jumppaa syötyä pari mandariinia, ja jumpan jälkeen söin eilisiä broilerikääröjä ja grillattuja kasviksia.

Että eipä tässä sitten kummempia :D

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

PÄIVÄ 6.

Enpä sitten käynytkään salilla, vaan ulkoilemassa. Kävin kävelemässä reippaasti 45 minuuttia, ja oli kyllä ulkoilu ihan paikallaan :) Ei oikeastaan kiinnostanu lähteä salilla, ja sainpahan pestyä kaikki jumppavaatteet kerralla kun laitoin pyykkikoeen hurisemaan lenkille lähdettyäni. Pitää yrittää pitää saleilun kanssa motivaatiota yllä, eli en viitti lähteä sinne väkisin reuhtomaan.
 
Nyt on ruoka valmistumassa uunissa, tosin siinä menee vielä tunti ennen valmistumista. Laitoin siis ison kalkkunanpaiston uuniin kera sipulien, porkkanoiden ja perunoiden. Tulee taas aika myöhään syötyä, mutta kun ei ruoka maistu päivällä niin kuin illalla. Vedin tänään hieman eilisen leftovereita eli pizzaa. Tänään on muutenkin ollut tuskainen päivä, ois tehny mieli vetää karkkia, sipsiä ja roskaruokaa naamaan yhtäaikaa...
 
Tässä muuten tän viikon urheilut:

Mun HeiaHeia alkaa taas näyttää edes jokseenkin siedettävältä. Oon pitäny kirjaa urheiluista HeiaHeiaan viime maaliskuusta asti ja treenejä näyttäs kertyneen siinä ajassa 129 kappaletta, vaihtelevalla menestyksellä.

Tässä vielä päivän ruokailuja, lisään tähän tuon illallisenkin, vaikka sitä tässä vielä odottelen:
 
Aamupala&Lounas: kaksi palaa pitsaa (katso edellinen pvä)
Välipala: kaksi mandariinia, banaani, suklaasoijamaitoa (light) 330ml
Päivällinen: peruna, porkkanaa, sipulia kalkkunanfilettä ja punaviinikastiketta loraus
salaattia, tomaattia, kurkkua ja fetajuustoa

Laitan vielä vaikka kuvaa tuosta ateriasta kunhan saan syötyä :)