perjantai 13. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivät 7 ja 8

Terpat! Yritän kaikin keinoin vältellä työntekoa, joten mikäs sen mukavampaa kuin blogin kirjoittelu. Koin semmosen välikuoleman keskiviikkona, etten töiden ja jumpan jälkeen enää jaksanut tulle päivittelemään, ja eilen baletin jälkeen piti kiirusta.

Tää viikko on kyllä menny kun haaleessa vedessä. Energiatasot on ollu ihan nollassa. Jos tän dieetin tarkotus on semmonen kokonaisvaltainen hyvä olo, niin ei oo ihan fiilikset sen sorttiset. Oon joutunu kiskomaan sokeritonta energiajuomaa päivittäin selvitäkseni hereillä työpäivistä.

Paino oli tänä aamuna 56,5kg. Eilen pidin kasvis+proteiinipäivän, ja söin ilmeisesti muutamia kielettyjä juttuja kuten maissia ja herneitä sekä parsakeittoa missä oli ilmeisesti kermaa. En tiedä miten paljon metsään meni tuo kasvispäivä, mutta tänään oon sitten yrittäny skarpata proteiinipäivän kanssa. Maitorahka, maustamaton jogurttia ja raejuusto on kyllä näinä proteiinipäivänä pelastukset, koska tuntuu että on niin vaikea keksiä mitä sitä söisi, kun en syö punaista lihaa ollenkaan (no kalkkunaa, broileria, kalaa ja tofua voisi hyvin popsia, mutta kun nekään ei meinaa oikein upota). Kanankoipiakaan ei olis ilmeisesti saanu syödä, voi voi. Pitääpä olla hieman tarkempana näiden kanssa.

Joskus täällä bloginkin puolella kerroin mun temputtelevasta sykemittarista, mutta nyt mittari on kunnossa. Keskiviikon BodyStepin kulutukseksi tuli 433kcal, ja oon ihan tyytyväinen. Keskisyke oli muistaakseni 155krt/min, eli ihan hyvillä sykkeillä mentiin koko jumppa. Huomasi kuitenkin että tuommonen kohtalaisesti kuormittava aerobinen jumppa on jäänyt nyt hieman vähemmälle, ja ei kyllä jaksanut ihan täysillä painaa. Jumpan jälkeen oli kyllä niin jäätävän heikko olo, varsinkin kun en ollut ehtinyt välipalaa syödä ennen urheilua, että hyvä että selvisin kotia asti hengissä salilta. Eli voisko tästä päätellä että protskupäivä ja kuormittava liikunta ei sovi parhaimmalla mahdollisella tavalla yhteen?

Nyt kurkussa on varsin ikävä fiilis, ja on hieman tukkoinen olo. Nyt jos vielä kipeäksi tulen näillä energiatasoilla, niin sehän kruunais nyt jo koko dieetin. Oon nimitäin viimeisen vuoden aikana ollut kaksi kertaa (kaksi yksittäistä päivää :D) hieman flunssassa, eli en sairasta juuri ikinä, niin en voi nytkään tulla kipeäksi, enhän...

2 kommenttia:

miiainkeri kirjoitti...

Mulla on kans vähän keksimistä noissa ruuissa, kun en syö punaista lihaa, enkä kyllä siipikarjaakaan (olen tällainen eettinen carnivori). Riistaa syön kyllä. Nyt ei vain ole ollut aikaa keskittyä ruokien laittamiseen, joten omakin ruokavalio on koostunut rahkasta, raejuustosta, maustamattomasta jugurtista, tofusta, tonnikalasta, kananmunasta ja seassa vähän hillosipuleita, sipulia, kapriksia sekä bambunversoja. Aika yksipuolista :D Eiköhän tuo skaala tuosta laajene, kunhan saan tämän homman rullaamaan. Asiaahan auttaa toki se, että ensi viikolla on parin päivän työreissu ja sitä seuraavalla viikolla lähden lomamatkalle Italiaan, Belgiaan ja Hollantiin...Ajattelin jo kirjoitella mun italialaisystävälle, että en voi nyt syödä viljaa :p

Täällä siis toinen päivä attackia takana ja olo hyvä, ajattelin mennä tämän kolmannenkin. Noista maitotuotteista tulee aika paljon hiilareita, joten olo voi olla siksikin energinen ja hyvä. Yritän korvata osan soijajugurtilla, siinä on vain puolet jugurtin hiilareista (ja maistuu vaihtelun vuoksi hyvältä - jos testaat, ÄLÄ osta rainbown soijajugua vaan alproa).

Tsemppiä, mä jatkan sun seurailua :)

-5kg kirjoitti...

Hei huippua! Tsempit dieettiin! Joo meinaa munkin ruokavalio valitettavan yksipuolista olla, onneksi löysin nyt rahkajogurtin, se uppoo tällä hetkellä paremmin kuin pelkkä maitorahka :) Tänään löysin kaupasta seitan"makkaraa" ja tuota voisi kyllä silloin tällöin syödä lihan korvikkeena :) Nyt en olekkaan pitkään aikaan soijajogurttia syönyt, joten pitänee ostaa vaihtelun vuoksi sitäkin!