torstai 23. helmikuuta 2012

Balettia taas, ja kuvia!

Kolmas balettitunti takana, ja nyt vielä entistä enemmän tekisi mieli aloittaa myös toinen tunti viikossa. Meidän oma ope oli tänänä kipeänä, ja tuuraamassa oli nuori ja varsin mukavan oloinen mieshenkilö. Mentiin paljon uusia juttuja, tää ope oli ilmeisesti luullut että ollaan jo hieman etevämpiä kuin mitä oikeasti ollaan. Mutta hiki tuli, ja opittiin (tai ainakin harjoiteltiin) paljon uutta. Huippua!

Mun eräällä kaverilla on samantyyppinen kevennysprojekti kesää varten. Hänellä on n. 10kg enemmän elopainoa kuin minulla, ja hieman lyhyempikin hän on. No hän on liittynyt tämmöseen netin laihhdutus"ryhmään", ja saanut siten pudotettua lyhyessä ajassa jo 3kg. Kun minä puolestaan olen yrittänyt omin päin pudottaa painoa lähes tuloksetta. No kävin syöttömässä tuommoiseen maksulliseen palveluun ensin nykyisen painoni ja pituuteni ja tavoitteeni. Niin ruutuun pamahti että: "Olet asettanut itsellesi liian ison tavoitteen painonpudotuksessa! Liika laihtuminen voi olla vaarallista terveydellesi. Painoindeksiä ei missään tapauksessa tulisi pienentää laihduttamalla alle 20. Säilyttääksesi terveellisen painoindeksin, ihannepainosi ei saisi olla alle 55,8 kiloa."

Jaahas. Että enpäs sitten liity tuollaiseenkaan. Tietty kalorilaskuria voisi käyttää päivittäisten kaloreiden hahmottamiseen. No otin tänään aamulla kuvat tän hetkisestä tilanteesta ja tässä nämä tulee


Pahoittelen kuvien SURKEAA laatua, pimeässä ja huonolla pokkarilla otetut kuvat on sitten vissiin just tännäköisiä. Sivuprofiilin kuva on näyttänyt myös kärsivän kuvan pienennyksestä, varsin muhkurainen etuvarustus mulla :D Tänään painoa oli 58,1kg, eli huomenna on jo pakko mennä alle 58kilon. Pömppömaha on saanut kyytiä, muta vielähän tuossa on kirittävää. Motivaatiokin alkaa olla taas kohdillaan, eli eiköhän tämä taas tästä!

Ei kommentteja: