lauantai 25. helmikuuta 2012

BodyCombat piiitkästä aikaa!

Jee, tänään tuli vedettyä hyvät treenit, vaikka pelkäsinkin että urkat jää vähemmälle kun olen käymässä kotikaupungissani. 9.45 alkoi Bodypump ja sen jälkeen pitkästä aikaa Combatti. Oon tosiaan reissun päällä, joten ostin virailija-lipun kuntosalille. Pumpin jälkeen tehot eivät ehkä olleet ihan huipussaan, ja jotenkin Combat ei vaan edelleenkään sykähdyttänyt, viime Combatista on uskoakseni jo puolisen vuotta muutenkin jo aikaa.

Nyt olen vanhempieni luona, ja äitini oli ehkä tehnyt perinteiset, nimittäin oli sitten ihan kunnolla käynyt ostamassa makean persolle tyttärelleen "hieman" herkkuja. Oli muuten karkkia, suklaata, jäätelöä, limua ja vanukkaita :D Ja minähän kiltisti söin, vedoten toki mielessäni aamulla kuluttamiini kaloreihini. Katsotaan mikä on tuomio, kun maanantaina pääsen puntarille.

Mun pitäsi muuten ihan ehdottomasti fiksata mun sykemittari kuntoon. Siitä on ilmeisesti patterit loppu, tai sitten se vyö on sanonut itsensä irti. Pitääkin ehdottomasti ensiviikolla viedä se huoltoon, jotta voin taas seurata kalorien kulutusta. Osaa sitten vähän suhteuttaa ruokailuja. Mulla on Suunnon T4 malli ja on muuten ihan huippu vehje. Käsittääkseni määrittää aika tarkkaan kulutetut kalorit, koska se määrittää urheilujen mukaan aktiivisuusluokan, ja sitä (ja esitietoja ikä, paino, pituus) hyödyntäen laskee kalorit. Perinteisissä sykemittareissa nimittäin asetetaan paino, ja pituus ja ikä eivätkä ne ota huomioon sitä onko kyseessä esim. 7 vuotta putkeen reenannut tyyppi vai vasta-aloittelija. Ihmisten kulutuksissa on nimittäin tietenkin hurjasti eroja riippuen esim. siitä miten paljon lihasmassaa on. Tämän siis huomasin vanhan sykemittarini kanssa, mikä arvioi selvästikkin kuluttamani kalorit aivan päin honkia, ja muutaman ystäväni kanssa ollaan aikoinaan vertailtu käydessämme lenkillä sykemittarin mukaan kuluttamia kaloreitamme, ja niissä oli jopa 200kcal erot tunnin lenkillä, vaikka sykkeet yms. oli suhkot samat.

Noniin, mutta nyt huilaamaan!

4 kommenttia:

emilia kirjoitti...

Uusi lukija ilmoittautuu! Löysin sun blogin vasta eilen, mutta sain semmosen motivaation että laitoin itsekin blogin pystyyn, vaikka oma laihdutusurakka onkin jo melkein kaksi kuukautta kestänyt :) Toivottavasti blogista on myös motivaation ylläpitäjäksi! Mä oon aika paljon käyny bodypumpissa jne. mutta combattia en ole vielä kokeillut, mutta ensi viikolla voisin mennä kokeilemaan :)

-5kg kirjoitti...

Moikat ja tervetuloa! Blogi on kyllä hyvä motivaation ylläpitäjä, vaikka itselläni motivaatio on kyllä siitäkin huolimatta heitellyt laidasta laitaan, niin eipähän ole ainakaan tullut lopullisesti luovutettua, ja uskon sen olevan juurikin blogin ansiota!

Itse tykkään eniten BodyAttackista ja Bodystepistä, niin ja Bodybalancesta! Pumpissa käyn vähä niinkuin "pakon edestä" koska en halua että lihakseni surkastuvat olemattomiin, vaikkakin kyllä ihan mielelläni pumppiinkin menen :)

Tsempit sulle, jään hollille seuraamaan edistymistäsi!

emilia kirjoitti...

Kiitos paljon! Uskon itsekin motivaation nyt pysyvän, kun blogin pitämisen myötä kyseessä ei ole projekti josta vain minä itse tiedän, vaan sitten vaikka sen voimalla lähdetään lenkille, ettei tarvi blogin puolella itkeä sitä ettei jaksanut mennä (toki repsahdukset ja se, että joskus on niitä rennompia päiviä kuuluvat myös normaaliin elämään!).

Täytyypä tosiaan kokeilla! Mä taas oon nimenomaan pumpissa käynyt kun siitä tykkään, mutta noi muut Les Millsin tunnit on vielä kokeilematta :)

Anonyymi kirjoitti...

This cuts down the blood flow to the muscle mass, which keeps it limited.
I say see what performs for you if you ought to determine to go this way.


Here is my web page :: Flex Mini