lauantai 7. tammikuuta 2012

PÄIVÄ 25.

Oon menny jo päivälaskuissa sekaisin. Olkoon tämä nyt päivä 25. sitten. Kauhea karkintuska on, mutta onneksi ei ole nyt suklaata eikä muutakaan karkkia saatavilla. Lightlimu on ainut mitä tähän tuskaan voin nyt nauttia.

Kävin tänään siis BodyPumpissa. Olen edelleen reissussa, joten kävin vierailemassa eräällä kuntosalilla. Jumppasali oli aika pieni (jumppa oli vissiin täynnä, oisko sinne mahtunut 40 ihmistä?) ja lattia liukkaampi kun "koti"kuntosalilla. Lisäksi äänentoisto oli huonompi ja vaikka nyt en erityisemmin siellä ihmisiä tarkkaillutkaan niin huomasin, että porukassa oli myös iäkkäämpää ja pulleampaa jengiä, kuin salilla missä käyn kotona. Eikä tämä nyt mitenkään arvostellen sanottuna, vaan tajusinpa vaan miten kovakuntoista ja timmiä jengiä omalla salillani käy. Hauska oli myös huomata että käymälläni salilla ohjaaja tunnisti myös melkein kaikki jumpparit, ja meininki oli myös rennompi.

En tiedä vaikuttiko edellämainitut asiat treenin kulkuun, mutta sehän luisti kuin unelma. Tulin sen verran myöhään tunnille, että lähes kaikki painot oli jo otettu. Sain sitten kerättyä itselleni jonkun keräilyerän, ja esim 1kg kiekkoja ei ollut, vaan jouduin ottamaan 1,25kg kiekot. Ja meni kyllä todella rennosti varsinkin rinta (2x5kg) ja selkä (2x6,25kg). Myös sivulankut yhdellä jalalla onnistui ilman mitään ongelmaa (ihmettelen suuresti!).

Ruokailuja sitten:
Aamupala: kaurapuuroa ja mustikoita, mandariini
Lounas: riisipiirakka, puolikas munkki
Päivällinen: Kalakeittoa, lämmin ruisleipä (tomaattisås, tomaatti,sipuli,juusto)
(Iltapalaksi aijon syödä: lämmin ruisleipä, hedelmiä
teetä)

Ostin muuten alesta sitten kolmet saappaat, morjesta.




Ei kommentteja: