tiistai 10. huhtikuuta 2012

Dukan dieetti päivä 6.

Tänään oon taa sollut Dukanin dieetillä virallisesti. Pakko tunnustaa kyllä että sorruin kahvihuoneessa työpäivän päätteeksi nälissäni puolikkaaseen pullaan, mutta muuten ollaan vedetty proteiinipäivällä.

Aamupalaksi söin maustamatonta jogurttia ja kauraleseitä.
Lounaaksi söin lohta, raejuustoa ja maitorahkaa
Välipalaksi vedin sen puolikkaan pullan, ja muutaman lusikallisen maustamatonta jogurttia
Päivälliseksi söin tätä:


Broilerijaukkarin pihvejä (jaukkari, sipuli, pippuri, aromisuola, muna), keitetty muna ja raejuustoa. Olipahan taas herkullista..

Uunissa on vielä paistumassa huomiseksi kanankoipia. En ymmärrä miks mua nyt niin paljon himottelee ne kanankoivet, normaalioloissa en edes ikänä ostais niitä, ne on jotenkin niin ällöttäviä, mutta nyt mun on jo viikon tehnyt niitä mieli.

Paino oli muuten noussut pääsiäisen aikoihin +400g. Eikä sinänsä mikään ihme, vedin nimittäin joka päivä namusia jonkinverran. Perjantaina ja lauantaina jaksoin vielä olla tiukkana, mutta pelit oli pelattu siinä vaiheessa kun kumosin pullollisen valkkaria ja pari siideriä siihen vielä kruunaamaan koko komeuden, niin avot, tekikö seuraavan aamuna mieli maitorahkaa. Joten sunnuntai ja maanantai meni aika lepsuillen.

Nyt vaan pian päästävä tavoitteeseen. Kolme viikkoa olis vappuun aikaa, ja vappuna ajattelin todellakin syödä, eli oispa ihan mahtavaa jos pääsisin jo Stabilization vaiheeseen siihen mennessä (3,5kg pitäisis saada 3 viikossa pois, ei taida tulla onnistumaan). No katsotaan miten tästä nyt paino tippuu ja mietitään vappusuunnitelmia sitten.

Liikunnoiksi kävelin tänään n. 40min. Salille raahaudun kyllä huomenna, mutta en voi mitään älyttömän raskasta tehdä nyt salitauon jälkeen, koska torstaina on sitten balettitunnilla paikat juntturassa.

Nyt vetämään vielä ruokalusikallinen leseitä kera jogurtin. Cruise vaiheessa pitää nääs vetää 2rkl päivittäin  kauraleseitä.

3 kommenttia:

miiainkeri kirjoitti...

Mulla on suunnitelmissa aloittaa Dukan ja sattuikin sopivasti, että löysin sun blogin :) Olen saman pituinen, mutta painoa on kymmenen kiloa enemmän. Lihasta on kyllä aika hyvin, joten itse olisin varsin tyytyväinen viiden kilon pudotukseen - tai jos saisi painon hilattua lähemmäs 60 kg. Silloin olen jo todella timmissä kuosissa. Jään siis seurailemaan :)

-5kg kirjoitti...

Moikat ja tervetuloa seurailemaan! Ite oon aika "lihaksiton", varsinkin reisissä tuntuu olevan paljonkin ylimääräistä mistä ottaa pois. Salillakin ainut lihaksia ees hivenen kehittävä laji on BodyPump ja siinäkin käyn vain kerran viikossa. Laihdutusurakan jälkeen onkin tarkotus hieman saada lihasta kroppaan lisää :)

miiainkeri kirjoitti...

Mulla on laihdutusyritykset jääneet aina nimenomaan yrityksiksi, kun olen kuitenkin rampannut siellä salilla ja halunnut syödä niin, ettei kerätty massa pääse katoamaan. Proteiinillahan sen pitäisi säilyä, joten siinäkin mielessä tämä olisi sopivaa. Ja ehkä sitä voi myöntyä sen verran, että saa sitä pläskiä pois ensin ja ottaa sitten taas lihaskunto- ja aerobisen kunnon palautuksen. Yllättävän äkkiä nuo molemmat meinaan kehittyvät onneksi.