tiistai 24. huhtikuuta 2012

Väsymystä ja pahoinvointia

Siis aivan törkeä väsymys taas päällä. Mun piti NUKKUA työpöydän ääressä ennen kuin jaksoin töistä kotia lähteä. Oli kauhean kiire päivä ja raskaita juttuja, joten pääsin sitten vasta 1,5h töiden päättymisen jälkeen lähtemään kotia. Eli en ehtinyt sitten BodyAttackiin, enkä kyllä mennyt sitten salille ollekaan. Vaihtoehtona ois ollu Zumaa, BodyCombatia tai spinniä niin ei kiitos.

Tänään mulla on ollu tosi vahvaa pahoinvointia koko päivän ajan?? Söin syötyä klo 18 mennessä yhden purkin jogurttirahkaa ja sokeritonta mehukeittoa (4kcal/dl). Kotia tullessa kävin kaupassa, ja mun teki ihan hirvästi mieli kalkkunagrillimakkaraa, joten vetäsin äsken kaksi sellaista huiviini. Ei vissiin ihan menny taas dukanin mukaan, 100grammassa makkaraa on proteiinia 12g, hiilareita 4 grammaa ja rasvaa kevyet 12grammaa. Iltapalaksi vielä syön jogurttia ja kauralesettä. Huomenna sitten kasvis-proteiinipäivä, ja toivon että tämä väsymys helpottaa että jaksan raahutua töiden jälkeen salille asti.

Kävin tänä aamuna muuten puntarilla, mutta en yhtään muista, paljonko paino oli, 56-alkuinen se oli, olisiko ollut 56,7kg? Toivon todella että pääsisin tällä viikolla ennen vappua tuohon 56,0kg, saisin otettua myös uudet kuvat "edistymisestä".

Nyt siman tekoon (aika jäätävä määrä sokeria tulee muuten kyseiseen juomaan!)


2 kommenttia:

Ella kirjoitti...

Hei! Mukava löytää joku, joka on myös dukan dietillä ja eikä syö punaista lihaa! :D Ite oon tässä vasta toista viikkoa dukan dietillä, ja ihan hyvin on menny (jos ei oteta huomioon viikonlopun pahoja repsahduksia).. Mutta mun tavoite on 10 kiloa, että hyvällä tuurilla oon sen elokuuhun mennessä pudottanu.. Että tsemppiä sullekkin :) Taidan tästä lähteä syömään rahkaa ja raejuustoa :D

-5kg kirjoitti...

Moikat! Joo viikonloput on kyllä pahoja, kun on kaikenlaisia houkutuksia tarjolla. Musta tuntuu että jos joku mainitseekin sanan raejuusto niin oksennan. On tullu semmonen ällötys raejuuston ja hieman rahkankin suhteen, että alkaa olla kyllä vaihtoehdot syömisten suhteen kohta vähissä. Pitänee syödä tofua ja leikkeleitä sit enemmän protskupäivinä. Ja kananmunia, ne sentään vielä uppoo. Aika monipuolista, huh.