sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Meinaa jonkun verran olla kroppa jumissa..

Huhhuh. Aamulla heräsin siihen ettei pää kääntynyt ilman kipua vasemmalle puolelle. En todella tiedä missä asennossa olen nukkunut. Muistan lapsena nukkuneen ennen partioleirille lähtöä jääkiekkokorttikansioni päällä, ja pää ei kääntynyt sen jälkeen kahteen päivään. En tietysti kertonu kellekkään, koska olihan leirille päästävä :D

En edes tiennyt vatsalihasteni olemassoloa tuossa miekkalisäkkeen päällä. Huomaa ettei noita lihaksia ole tullut paljon treenattua. En tiedä tarkalleen mikä liike sai mun yläkropan eilisessä cx:ssä niin jumiin että syvään hengittäminenkin sattuu. Mun on pakko varata hierojalle ensi viikolle aika. Mun niska-hartiaseutu on ollut jumissa muutenkin varmaan viimeisen puoli vuotta.

Kävin kaupungilla ostamassa vielä muutaman joululahjan, ja päätin käydä kokeilemassa melkein jokaisessa blogissa hehkutettuja Dr. Denim jegginsejä. Niistä pitäisi pystyä valitsemaan pienemmän koon kun normaalisti, ja mun housukoko on vaihdellen 36-38 riippuen housuista. Intoa piukeana vein sovituskoppiin muutamat S-koon housut, ja kuinkas kävikään.. jäi jo pohkeeseen kiinni ne housut. Jäi sovittamatta sitten. Siitä vois ottaa jonkun sortin tavoitetta. Pitäs keksiä itelle myös joku palkinto jos ja KUN tämä projekti on viety päätökseen.

Tän päivän ruokkista:

Aamupala: Kaurapuuroa 2dl
Myöhäinen lounas: Kasvishernekeittoa
2x näkkäri, margariinia, juustoa, kurkkua
Päivällisiltapala: Maitorahkaa, steviaa
Näkkäri, margariinia ja juustoa

Huomenna meillä on töissä joulukahvit, ja jotain herkkuja luvassa. Ajattelin sallia itselleni yhden joulutortun, jos niitä on tarjolla. Töiden jälkeen menen puolestaan yhteen kokoukseen, pitänee katsoa mitä mä siellä sitten voin syödä, riippuen ihan siitä mitä siellä on tarjolla. Töihin lähtee evääksi jokatapauksessa hernaria ja näkkäriä, oikein hyvä kombo!

Nyt henkisesti valmistautumaan työviikkoon. Jes enää 10 työpäivää ja loma koittaa, olen niiiin sen ansainnut.

Ps. Painonkehitystä voi seurata tuolta sivupalkista, pyrin päivittämään sen aina aamuisin !

Ei kommentteja: